NBU 2020
Tälle sivustolle on koottu 2020 tapahtuman juoksijatarinat, tulokset, raportit ja linkit kuviin ja videoihin.
#1 Jan Eriksson
#2 Samuli Nieminen
Nuuksio Backyard Ultra osa 2
Viime vuonna päätin Nuuksion vaelluksen 25 kierroksen jälkeen ja Jari Soikkelin sai yksin taivaltaa
viimeisen kierroksensa. Näin jälkikäteen ajatellen tämä keskeyttämis päätös oli väärä, kun siinä vaiheessa juoksu sujui vielä hyvin ilman suurempia ongelmia ja kierrosajat pysyivät lähes samoina. Tämä ennenaikainen luovuttaminen jäi sen verran hampaan koloon, että täytyy ottaa uusinta yritys. Mitä jos tällä kertaa vetäisi homman päätyyn asti, niin ei tarvi jäädä jossittelemaan...
Alkuvuoden treenit ovat sujuneet hyvin ja kun siihen yhdistää kymmenen vuoden ulrajuoksu kokemuksen eri pituisilta matkoilta ja eri alustoilta: radalta, tieltä, poluilta kuin vuoriltakin, niin tunnen olevani valmiimpi kuin koskaan avaamaan kisakauden 2020 Nuuksio Backyard Ultralla!
#3 Jani "Hyväkuntoisena Hautaan" Hitonen
Pitkään pohdiskelin mitä tähän oikein keksisin kun viime vuonna tuli tyhjennettyä pajatso melko
perusteellisesti tämän esittelyn osalta, eikä sitä nyt jaksa samoja höpinöitä moneen otteeseen pyöritellä. Vanha sepustushan löytyy viime vuoden juoksijagalleriasta jos jotakuta kiinnostaa.
Helmikuun alussa tuli taas rupsahdettua vuotta vanhemmaksi, hitaammaksi ja kankeammaksi. Samoihin aikoihin piti myös treeniohjelma tämän vuoden NBU:ta kohti alkaa, mutta kehoni oli sitä mieltä että näin vanhan ukon ei kuulu mitään treenejä aloittaa ja nosti samalla lämmöt 40 asteeseen syntymäpäiväni kunniaksi. Helmikuu menikin sitten flunssasta toipuessa ja kunnon kohottamisen jouduin aloittamaan kävelyllä juoksun sijaan. Aiemmin hankitusta pohjakunnosta oli kuitenkin hyötyä ja maaliskuussa pääsinkin jo toteuttamaan treeniohjelmaa suunnitelman mukaisesti.
Viime vuoden kisassa merkittävimmäksi heikkoudeksi paljastui lihaskestävyys ja siihen olenkin erityisesti panostanut talven ja alkukevään aikana. Muilta osin treenit ovat seuranneet viime vuodesta tuttua ja turvallista kaavaa, määrää on vain tullut lisää kilometrien ja nousumetrien osalta. Ruokailu ja nesteytys toimi viime vuoden kisassa todella hyvin joten siihen puoleen on tulossa lähinnä pientä hienosäätöä. Uuteen reittiinkin olen käynyt tutustumassa jo muutamaan otteeseen ja pari lisävisiittiä olisi vielä tarkoitus tehdä ennen kisaa jotta saan reitin juoksu- ja kävelyosuudet säädettyä kohdilleen.
Salainen aseeni tänä vuonna on kisapäivänä alkava loma ja minulla onkin täydet neljä viikkoa aikaa ottaa voitto kotiin. Jos tällä ei riistetä Jumiskon Juhalta "Suomen kovin nipistelijä"-titteliä, niin ei sitten millään ;)
"It's easy until it's not" (Lazarus Laken kuvaus Backyard Ultra-kisan luonteesta)
#4 Henri Veijola
Tämänkältaisten hullutusten alkusysäyksenä voi kaiketi henkilökohtaisesti pitää vuoden 2011
Jukajärven marssia. Etukäteispohdinnoissa tuo noin 45 kilometrin reippailu jännitti melkoisesti, sehän oli lähes kolminkertaisesti mitä aiempi juoksumatkaennätys. Tuskailuista huolimatta maaliin kuitenki lopulta päästiin kunnialla. Sen jälkeen sitä on tullut harjoitettua sekalaisesti kestävyysurheilua ja luonnossa seikkailua polkujuoksuista jotoksiin ja seikkailukisoista hiihtovaelluksiin.
Viime vuonna määräharjoittelu Grönlannissa syklillä 50 minuuttia hiihtoa, 10 minuuttia taukoa, ei tuottanut NBUssa optimaalista tulosta. Tapahtuma oli niin erinomaisesti järjestetty, että siitä olisi nautiskellut mielellään pidempäänkin. Tämän varmistamiseksi tämän vuoden harjoitusohjelmaa onkin muokattu aiempaa monipuolisemmaksi. Määrän suhteen täsmäaseeksi valikoitui videokokousten siirtäminen kävelymaton päälle. Yövalvomisesta tehtiin koko perheen yhteinen harrastus puolivuotiaan pojan johdolla. Lisäksi korona-aikana hiilihydraattipitoisen ravinnon imeytystä on treenattu aktiivisesti tyhjentämällä viikottaista herkkuvarmuusvarastoa.
Alunperin NBUhun oli tarkoitus valmistatutua korkeanpaikan leirillä Kreikassa, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi suunnitelma peruuntui. Sen sijasta viimeistelyharjoitukset tulevatkin nyt tapahtumaan polttari-ja juhannusviikonloppujen muodossa.
Ennen kaikkea lähden tämän vuoden NBUhun nauttimaan, eritoten kierrosten välisistä tauoista. Väsymyksen keskellä tarkoituksena on löytää tauoilla inspiraatiota salvadordalimaisilla powernapeilla päivänpolttaviin ongelmiin.
Toivotan kaikille nautinnollisia ilon ja kärsimyksen hetkiä!
#5 Jani "Sininen Raaja" Saarinen
Aikuisiän juoksuharrastukseni alkoi kymmenisen vuotta sitten. Ensimmäiset vuodet menivät
eurooppalaisia maratoneja sekä Vihdin Hölkkäkunkku-sarjaa kierrellessä. Vähän myöhemmin pyöräilyn ja uinnin opettelun myötä triathlon vei mukanaan. Viimeisten vuosien aikana rinnalle ovat tulleet myös polkujuoksut ja -ultrat.
Huhtikuun alussa kokeilin virtuaalista karanteeni backyard ultraa. Tuolloin jääkylmä ja pimeä yö eivät houkutelleet kovin monelle kierrokselle. NBU:n osalta lämpöä ja valoa näyttäisi olevan luvassa yllin kyllin.
Odotan viikonlopun kilpailulta ennen kaikkea uusia juoksu- ja gourmet-elämyksiä. Erityisellä mielenkiinnolla seuraan, miten oma sielu ja ruumis toimivat yhteistyössä tällaisessa konseptissa sen jälkeen, kun numerolappu laitetaan rintaan.
Tsemppiä kaikille kisaan!
#6 Antti "isi" Näreaho
”voit tutustua tapahtumassa, mutta ihan omalla riskillä”
#7 Tuomas "Karitsa" Keisteri
Tykkään liikkua ja hymyillä.
#8 Elsi Tähtinen
Hei, olen Elsi.
Olen elämäntapapolkuhölkkääjä, sillä elämä on hölkkäämisen arvoista.
Olen kerännyt tämän vuoden aikana saman verran juoksukilometrejä kuin moni NBU:lainen keräilee kuukaudessa. Osa kilpailijoista juoksee sen verran viikossa, mitä mä puolessa vuodessa. Enkä edes liioittele.
Miksi siis osallistun NBU:raan?
1. koska viimevuonna ylitin NBU:ssa fyysisen kuntoni rajat
2. koska olen ilmoittautunut ensimmäisten joukossa
3. ja varsinkin siksi, että tapahtuma oli paras johon olen koskaan osallistunut.
Nähdään pian...
#9 Jaana "Yllytyshullu" Ahonen
Polkujuoksuun tulin mukaan ”yllytettynä” Elsin taholta viisi vuotta sitten. Tällä tiellä kuljetaan edelleen yhdessä, ja juostaan niin kauan kuin jaksetaan 😄
Terkuin, Jaana ”yllytyshullu” Ahonen
#10 Jaakko Eskelinen
Hei,
olen Vantaalainen juoksua harrasteleva mies. Muutamissa juoksukisoissa olen jo ehtinyt käydä, mutta en ole vielä löytänyt sitä oikeaa. Etsin nyt tositarkoituksella kisaa jossa voin kokea iloa, surua, kipua, huonoa oloa, pettymyksiä, sosiaalista kanssakäymistä ja kulinaarisia makuelämyksia.
Viime vuonna kävin maistelemassa miltä Nuuksio Backyard Ultra näyttää ja odotukset on kovat. Näyttää siltä että voin laittaa raksin ruutuun näiden kaikkien toiveiden kohdalle tänä vuonna.
Lämpimin terveisin
Jaakko Eskelinen
#11 Kati Ahokas
"I've been good and I've been bad
But common sense I've never had"
New Order/ Shellshock
Nuoruus meni klubeja kierrellen ja pöydillä tanssien. Liikunnalle ei elämässä ollut tilaa, kaikki tervehenkinen ärsytti.
Luonnosta kuitenkin pidin. Jossain jo reilusti fyysisen aikuisuuden puolella, mistä lie mielenhäiriöstä johtuen, ilmottauduin suunnistuskurssille. Lähdin elämäni ensimmäiselle juoksulenkille, jotta selviäisin rastilta toiselle. Suunnistus jäi muutamaan iltarastiin, lenkkeilystä tuli satunnainen tapa. Joskus useamman, joskus muutaman kerran kesässä.
Huomasin juoksevani puolimaratonin mittaisia lenkkejä suht helposti, mutta kisat eivät houkuttaneet. Niissä ei voinut olla mitään kivaa. Elokuussa 2017 törmäsin kuitenkin riittävän pieneen ja DIY- henkiseen juoksutapahtumaan, jonka tuotto meni hyvään tarkoitukseen eläinsuojelutyöhön. Päätin kokeilla.
Kisa oli 10km, mutta koska kesän lenkit olivat jääneet vähiin ja vuoden ainut pitkis tekemättä, kysyin järjestäjältä saisiko millään juosta tuplat. Lupa heltisi. Juoksin juoksun ja tutustuin juokseviin ihmisiin. (Joista tuli mun oma jengi, jonka kanssa on tullut myöhemmät kisat kahlattua läpi) Joku siinä paikan päällä totesi, että jos nyt tuon sait juostua, niin kyllä maratonistakin selviäisit. Piti se sekin sitten kokeilla. Lokakuussa 2017 Vantaan maratonilla selvisin maaliin kivistävin lihaksin muutaman sekunnin alle neljän tunnin. Olo oli kuin supersankarilla seuraavan viikon.
Samoihin aikoihin alkoi juoksuporukan Facebook- ryhmässä viritä keskustelua Karhunkierrokselle ilmottautumisesta. Muiden vanavedessä ilmottauduin mukaan 55 km:lle. (Jonka korotin myöhemmin 80 km:n) Ilmottauduin polkujuoksukouluun ja aloitin sen myötä säännöllisen lenkkeilyn.
2018 selvisin maaliin Karhun 80 km:lla. Juoksin myös Masokistin unelman ja muutaman muun pienemmän kisan. Nälkä kasvoi syödessä. Halusin selvitä Karhun pitkästä matkasta, ja saadakseni jotain järkeä treeneihini, otin itselleni valmentajan vuoden loppupuoliskolla.
Karhun lisäksi tuli ilmottauduttua muihinkin kisoihin, ja lopulta vuosi 2019 meni liivijahdissa. Liivi tuli, ja kuulun nyt kolmeen eri liivijengiin. Kaksi muuta ovat rintaliivijengejä.
2020 olisi tiedossa yksi 24h sisähallikisa, Karhunkierroksen 160km ja Backyard ultra. Loppuvuodelle on vielä keksittävä jotain.
Minusta on tullut urheileva ihminen, ja vakavan identiteettikriisin ja juostujen kilometrien kautta alan vähitellen hyväksyä ajatuksen. Ehkä ultrajuoksujen järjettömyys tuo sitä pientä säröä elämään, mitä kaipaan ajoittain kuullessani rappion jo vaimenneen kutsun.
Kuvatakseni asennettani Backyard ultraan, lainaan jo esittelyn alussa käyttämääni kappaletta.
"Hold on, it's never enough
It's never enough until your heart stops beating
The deeper you get, the sweeter the pain
Don't give up the game until your heart stops beating "
Todellisuudessa pää ja jalat pettävät valovuosia ennen sydäntä, mutta tarkoitus on edetä niin kauan kuin suinkin mahdollista. Kuinka vähän tai paljon se on, jää nähtäväksi.
#12 Carl "Calle" Hobbs
As a teenager I did cross country and road race with some success, but it followed with years of work, studies and lack of motivation to train every day. After finding some passion again during 2015 I suffered a knee tendon injury early 2016. It took me two years to fully recover. During those years of frustration, I learnt that running was never about competing with others. Runnings was the time of day when I could escape the rest of the world and that is why I love it so much and why I needed it.
During 2017 and early 2018 I experienced my first real trail and ultra runs. Until this day I am still discovering my own weaknesses but also learning my strengths as a trail and ultra-distance runner. The backyard ultra is another step for me to try to gain experience of how my body works and see how much I can push myself. I am still very much a beginner which gives me the urge to try new things and to gain new skills. In 2020 I am also running the three major ultras in Finland; Nuts Karhunkierros 100miles, Nuts Ylläs 100miles, Vaarojen 130km and the two big ones in Sweden; Kullamannen 100miles and High Coast Ultra 130km.
Whilst running long distances, I believe most runners who also enjoy battering your own body and mind to a state survival through endless miles of mud, wind, water, snow and hills can relate to the beautiful experiences one can have, both alone and together with others whilst wishing it was over, but these are the moments I am sure that everyone at the end of the day loves. If you make friend with pain, you will never be alone… and occasionally you get lucky enough to meet people who enjoys the same thing as you. I am looking forward to run the Backyard Ultra, and I am sure it will provide everything above.
#13 Janne "Linola" Simola
Olen siis nimeltäni Janne Simola, niin kuin ehkä arvasitkin tuosta ylhäällä olevasta ”taiteilijanimestä”. Mitäpä sitä sitten itsestäni kirjoittelisin? Tai no omissa aikeissani ei ole kirjoitella tähän mitään, sillä olen ulkoistanut tämän tekstin tekemisen huoltojoukoille. Olen jo tätä kirjoitettaessa latautumassa ensi kesäkuun backyardultraan, tai ainakin olen palautumassa vuoden 2019 Halloween Hike’n 100km polkuhassuttelusta. Siispä kaikki vastuu tämän tekstin sisällöstä ja sen tuotosta on huoltojoukoilla. Ehkäpä avaan tuota ”Linola” juttua vähän? Vai tarvitseeko minun? Kaikki juoksua harrastavat tietävät millainen taivaanlahja tuo tuote on. Kovien kokemuksien kautta olen minäkin saanut oppia tämän.
Mutta koitetaanpa sitten palata itse asiaan eli minuun. Iältäni olen suurinpiirtein 38-vuotias miesoletettu suomen kauniista pääkaupungista. Tai oikeasti olen Suomen Turusta, mutta tätä nykyä olen Helsinkiläistynyt.
Juoksuun olen hurahtanut kaksi kertaa. Ensimmäinen ”hurahdus” oli noin kuusi vuotta sitten, kun kävin yhden kerran kokeilemassa juoksua huoltojoukkojen kanssa ja totesin, että tämä ei ole mun juttu! Silloin tosiaan juostiin maantiellä, eikä se homma sopinut mun hennoille jaloille ollenkaan.
Toinen hurahdus taisi tapahtua hieman yllättäen niihin aikoihin, kun tapasin nykyisen kumppanini muutama vuosi sitten. Ja niin on kummallinen tuo ihastumisen voima, että meikäläisestäkin tuli juoksija vähän niin kuin puolivahingossa. Ja onhan juoksuharrastuksessa sekin hyvä juttu, että ei ihan hirveästi tarvitse laskea montako sushipalleroa voi buffassa syödä, kun energiankulutus on silleen sopivasti koholla monta kertaa viikossa.
Metsä ja polut ovat se ”mun juttu”. Olen tämän harrastuksen myötä löytänyt itsestäni varsinaisen ”eräjorman”, joka on aina valmis pakkaamaan repun ja lähtemään lähimetsiin tai vaikka lappiin viikonlopuksi tuntureille haahuilemaan. Parhaana lenkkikaverina puolison lisäksi toimii uskollinen labradorinnoutaja Into, joka kulkee mukana lyhyemmillä juoksuilla ja vähän pitemmillä ja rauhallisilla retkillä.
Juoksu tempaisi minut siinä määrin mukaansa, että olen jo muutaman vuoden ajan vetänyt myös polkujuoksu yhteislenkkejä ja toiminut oppaana aloitteleville juoksijoille pääkaupunkiseudulla. Juoksutapahtumissa minuun voi törmätä myös siellä ”tiskin toisella puolella”. Hääräilen mielelläni vapaaehtoisena juoksutapahtumissa erilaisissa tehtävissä.
Ultrajuoksu tuli kuvioihin mukaan vähän, niin kuin itsestään. Ensimmäiset ultrajuoksut juoksin vuonna 2018 Karhunkierroksen 55km ja sitten heti perään vielä samana kesänä Nuuksion 70km. Nopeuttahan minulla ei ole lyhyillä matkoilla eikä sen puoleen pitkilläkään matkoilla, mutta tykkään tehdä asioita perusteellisesti, joten siksi ultrajuoksu sopii minulle, niin kuin ”Chili silmään”.
Vuodelle 2019 oli suunnitelmissa juosta yksi yli 100km kilpailu. Se oli sitten tuo Halloween Hike. Matkaa kertyi pienten eksymisten kanssa 104km ja olisihan tuota jatkanut vielä sen 60 kilometriä lisääkin. Mutta mikäpä olisikaan parempi paikka juosta se ensimmäinen satamailinen, kuin Nuuksio backyard ultra? Ohoh, tässähän tuli julkistettua tavoite ensi vuoden kisaan! Huoltojoukot ja sometiimi asettivat tavoitteeksi 100 mailia eli 24 tuntia liikunnanriemua.
Juoksijan omat kommentit:
“Kiitosta vaan huoltojoukoille viiltävästä biosta ja tavoitteiden asettamisesta puolestani. Pari korjausta on pakko tehdä heti. Ensinnäkin Halloween hikessa ei olisi kyllä mennyt juuri yhtään enempää. Ja toiseksi kyllä se ihastuminen varmaan edesauttoi asiaa mutta kyllä sen innostuksen sai aikaan se että yleensäkin kuulin jutusta nimeltä polkujuoksu ja kävin kokeilemassa. Olihan se sata kertaa hienompaa kuin se tasamaan nylkyttämisestä jäänyt kokemus :). Mitä noihin talkoojuttuihin tulee niin olisi mukava tehdä enemmänkin mutta ei oikein aikataulut anna myöden. Karhunkierros on ollut vakio jo 3 vuotta.
Linola on tosiaan ihmeainetta. Se pelasti minut jo ensimmäisen kerran kun olin rinkka selässä vaeltanut tänne Helsinkiin tapaamaan ihastukseni kohdetta. Töissä hikoillessa ja kilometritolkulla kävellessä takapuoli niinsanotusti “hitsasi kiinni” ja piti ennen ensitreffejä marssia apteekkiin ja kertoa tuosta kiusallisesta vaivasta minua palvelleelle nuorelle naishenkilölle. Hän suositteli Linolaa ja sehän olikin sitten rakkautta ensi sipaisuilla. Ensitreffit oli pelastettu. Sittemmin olen innokkaasti jakanut Linolan ilosanomaa aina kun aihetta sivutaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Luulin tietäväni Linolasta ja sen käytöstä kaiken oleellisen mutta sain Halloween hikessa todeta olevani väärässä. Juoksentelin Jukan kanssa osan matkaa ja hän oli varustautunut kumihanskoin että voi hygieenisesti levitellä tuota ihmeainetta pitkin kisaa tarvittaessa. Onhan tuo loistava oivallus. Saattaa kisa mennä muuten mielenkiintoiseksi jos tarvitsee samalla kädellä levittää Linolaa alapäähän ja syödä niistä huoltopisteen kulhoista”
#14 Sami Loikkanen
Tässä pieni kertomus minusta. Aloitin jääkiekon pelaamisen 9 vuotiaan. Sen jälkeen jalkapallo tuli
kuvioihin. Kun kaikkea ei jaksa niin jalkapallo sai väistyä. Kerkesin pelailla eri sarjatasoilla n. 17 vuotta jonka jälkeen höntsälätkää muutama vuosi. No ne jäi ja tutustuin triathlonin saloihin. Pari puolimatkaa, perusmatkoja ja kakkuna viime kesänä Ironman Tallinnassa.Pari ultra juoksua Kaarinassa 6 h, 2 kertaa karhunkierros 83 km ja kerran 55 km. Vaarojen 65 tuli jolkoteltua myös. Tämä on hyvää harjoitusta nuuksion 72 varten. Innolla odotan tätä.
#15 Juha "Suomen kovin sinnittelijä" Jumisko
”Suomen söpöin ja hedelmällisin ultrajuoksija. Tunnetaan myös Suomen kovimpana sinnittelijänä. Ihmisenäkin ärsyttävän mukava.”
Nämä kauniit ja vähän nolot kanssajuoksijoiden kuvaukset lämmittävät mieltä, mutta todellisuudessa olen enemmänkin erakko yleisjuoksija, joka antaa joskus periksikin.
Kokemusta ultrajuoksusta alkaa olemaan jo mukavasti, Backyard-konseptista ei niinkään. En ole nopea, vaan koen enemmänkin hitaat ja hankalat kisat omiksi vahvuuksiksi. Kolme pientä lasta kotona pitää huolen, että yövalvomisista ja pikkutorkuista saan myös kisassa tarvittavaa kokemusta. Lisäksi tykkään syödä. Näistä syistä Backyard voisi sopia juoksijaprofiililleni kohtuullisen hyvin.
Minulle ultrajuoksu ei ole ensisijaisesti kilpailua muita vastaan mutta tässä konseptissa se on lopulta välttämättömyys. En lähde mukaan säästelläkseni muihin kisoihin tai jokin pyöreä kilometrilukema mielessäni. Lähden juoksemaan niin kauan kuin joku muukin on vielä radalla. Toivottavasti kisa tarjoaa uusia kokemuksia, kipua ja muita tunteita, sekä mukavaa ajanvietettä kesäviikonlopulle.
Yksi työkalupakistani löytyvistä salaisista aseistani kisaan on muuten lainattu kaimaltani Miedolta. Katson joka kierroksen jälkeen peiliin, puristan käden nyrkkiin ja sanon PERKELE!
#16 Sami Kuusi
#17 Laura Lakio
Puuhastelijasoittajasta tuli puuhastelijahölkkääjä joskus alle 10 vuotta sitten, ja viulu vaihtui juoksureppuun. Vaikka kyllä minä vielä Bachini ja Bartokini osaan.
Polut kutsuivat asfalttia enemmän, ja viime vuosina olen viihtynyt muutaman kisan verran vuodessa ultramatkoilla kotimaassa ja vuorilla.
Yleisesti ottaen juoksen, koska pidän juoksemisesta. Juoksen luonnossa, koska siellä sielu lepää. Mutta yhtä hyvin voin laittaa selkääni rinkan ja kadota hetkeksi erämaahan ihan kävellen.
Viime vuonna kisatulos oli harmillisen usein dnf, joten tälle vuodelle päätin pelata varman päälle ja osallistua kisaan jossa on ääretön määrä startteja eikä maalia ollenkaan. Dnf:lläkään ei varsinaisesti erotu joukosta!
#18 Visa "Sarvijoen Eka Vekara" Kivinen
Nuuksio Backyard Ultraan osallistuin viime vuonna ja taival metsässä päättyi vuorokauden täyttyessä, matkaa kertyi 100 mailia, ’sijoitus’ neljäs. Vaikka tässä kisassa periaatteessa kilpaillaan muita vastaan ja haetaan ainoastaan voittajaa, niin itselleni on kuitenkin tärkeämpää mahdollisimman hyvä oma suoritus. Viime vuoden suoritukseeni olin samanaikaisesti sekä tyytyväinen että pettynyt.
Olin ennen NBU 2019 juossut muutaman kerran 100 km, joten siinä mielessä 161 km tuntui hyvältä tulokselta, mutta kisan jälkeen jäi kuitenkin vielä sellainen tunne, että pidempikin suoritus olisi ollut mahdollinen, jos imeytymis/vatsa-ongelmat eivät olisi tulleet niin kiivaana oman suoritukseni loppuvaiheessa.
Kai tässä vaiheessa on tunnustettava, että tämän vuoden kisaan on yksi selkeä tavoite eli mennä pidemmälle kuin viime vuonna. Lähden myös tämän vuoden kisaan kasvattajaseurani Peräkylän Ponnistuksen mottoa seuraten: Tosissaan, mutta ei vakavasti! (Kisassa tai sen järjestelyissä PePo:lla onkin vankka edustus. Mukana ovat ainakin Pohjan Tähti, Imatran Voima, Korven Keiju, Kutajoen Rentukka, Eka Vekara ja Suomenlinnan Susi.)
T: Visa Kivinen alias Sarvijoen Eka Vekara
#19 Anton Aro
Rakastuin lajiin vuonna 2017 Zugspitzen rinteillä Saksassa tehdessäni silloisen maratonennätykseni
alittaen komeasti juuri ja juuri kahdeksan tuntia. Kerrottuani keväällä haasteesta lähipiirini irtisanoutui kaikista vastuista todeten: ”Tää ei sitten ollut meidän idea.” Eipä niin - pohtiessani missä yrittää alittaa maratonilla kolme tuntia, ystäväni heitti tämän haasteen saatesanoin: ”Et ehkä pääse tätä kolmessa tunnissa, mut vois olla siistiä” ja vartin päästä olin ilmoittautunut.
Tätä edelsi viidentoista vuoden työmaa alppihiihdon ja pyöräilyn parissa, toistellen itselleni vakiolauseita ”ei mun polvilla pysty juoksemaan” tai ”juoksu tuhoaa pyöräilijän jalat”. Ironista kyllä, olin väärässä molemmissa. Pystyin kun pystyinkin juoksemaan, ja eräs akateeminen tutkimus jopa totesi, että pyöräilijöille tehty juoksuinterventio nosti hapenottokykyä liikaa ja liian aikaisin.
Zugspitzellä siis totesin juoksun olevan oma juttuni, minkä jälkeen ne polvet sitten tulehtuivat, ja totesin ettei juoksu olekaan minua varten – siihen asti, kunnes alkuvuonna 2019, työreissun tiimellyksessä englantilaisella nummella löysin juoksun uudelleen. Kesän alkajaisiksi vuorimaratonille Sloveniaan, ja lämpöhalvauksen oireiden kanssa häntä koipien välissä kotiin. Uudella voimalla syksyllä Nuuksioon, ja jälleen häntä koipien välissä kotiin: vain 10 kilsaa ennen maaliviivaa löysin sorakasan, johon lopulta jäin. Lannistumatta uudella voimalla loppukauteen ja hyvähän siitä lopulta kairattiin.
Reilut puoli vuotta vanhentuneena (aika näyttää paljonko viisastuneena) lähden Nuuksion kesäiseen iltaan avoimin mielin, käsijarru päällä. Hylkään haaveet NBU yhden kierroksen reittiennätyksestä heti ja nautin matkasta sekä seikkailusta, jonka uskon enimmäkseen tapahtuvan omassa päässä. Toki voin todeta arkisen etätyöpäivänkin olevan välillä seikkailu (omassa päässä), ei siinä mitään. Enimmäkseen yksinäisenä puurtajana odotan paljon kohtaamisia kanssajuoksijoiden kanssa, yhdessä päässee pidemmälle. 1+1 voi olla enemmän kuin kaksi myös juostessa.
Juoksijanimen uskon tarttuvan matkalla, niin on ennenkin käynyt. Mutta toteemieläimeni on susi.
#20 Juha "juhatapio1974" Romakkaniemi
Tervehdys Napapiiriltä! Vuosi 2020 oli tarkoitus kiertää uttf-osakilpailut läpi. Toisin kävi ja nyt
suuntana on ensivisiitti Nuuksioon.
Taisin olla liikkuvainen lapsi, kun muistan jo kolmivuotiaana vauhtiani hillitsemään saamani valjaat. No niiden takaa löytyy oma tarinansa. Lapsuudestani muistan päällimmäisenä pihapiirin hipat, leikit ja pallopelit, sekä talven hiihdot, luistelut ja lumileikit.
Nuoruudessa ajan ja mielenkiinnon vei hiljalleen pallon potkiskelu. Liikuttuahan siinäkin tuli, vaikka valmennus jäi vähälle tärkeimpinä hetkinä. Futista tuli kyllä pelailtua muutama vuosi vielä aikuisiässäkin ja yhtenä mukavana muistona on jäänyt Englannin nykyisen valioliigaseuran kohtaaminen ystävyysottelussa, jossa ilma oli lämmin ja kyyti kylmä. Mutta YNWA ja terveisiä kaikille pool-faneille.
Perheen perustamisen myötä ajan vei hiljalleen työ ja perhe. Neljän alle kouluikäisen kanssa oli joskus tekemistä niin vaimolla, kuin minullakin. Esikoisemme sattui olemaan myös "salaisuuden lapsi", eikä neurologisesti niin tyypillinen. Elämä autismin valossa on kasvattanut koko perhettämme ja kasvattaa edelleen. Perheemme täydentyi myöhemmin vielä iltatähdellä, joten oma lätkäkentällinen oli kasassa.
Vuonna 2011 tarvittiin Rovaniemi Maratonin puolikkaalle osallistuvalle sokealle miehelle opasjuoksija ja tartuin haasteeseen. Lenkillä käynti antoi omaa aikaa ja puolikkaan opastuksesta selvisin kunnialla. Päätin jatkaa harrastusta ja asetin omaksi tavoitteeksi juosta maratonin. Vuodesta 2012 maratoneja olen juossut 1-2/vuosi. Myös opasjuoksut ovat jatkuneet.
Maratonien myötä eksyin poluille ja pian löysin itseni ultramatkoilta. Huomasin, että kun matka on tarpeeksi pitkä, niin osallistumusmaksun kilometrihinta laskee ja kun laukkoo läpi yön, niin majoitus sisältyy osallistumismaksuun. No oikeasti pidemmät matkat antavat paremman mahdollisuuden tutustua itseensä ja rajoihinsa. Perusmatkalle, meni sitten syteen tai saveen. Matkaa ovat siivittäneet samanhenkiset ihmiset, joista tärkeimpinä oman epävirallisen salaseuramme ACE Rovaniemen aceveljet ja muut kulmakunnan Juoksentelijat.
Tällainen Napapiirin sankari sinne olisi tulossa nauttimaan kisasta ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kisaformaatti on kiinnostava. Mahtava päästä seuraamaan myös tekijäihmisten menoa läheltä. Toivottavasti saan laitettua myös itseni ahtaalle ja ulosmitattua harjoittelutaustaani vastaavan suorituksen.
Ai niin. Oma suosikkini kisan voittajaksi on nainen.
#21 Tuomo "@tuumori" Nurminen
Päivisin mylläri, iltapäivisin isä sekä aviomies, iltaisin hölkkääjä, joskus öisin juoksija, aina Tamperelainen.
Viimeisen vuoden juoksuhistoria on täynnä DNS merkintöjä ja sen vuoksi kilometritase on synkästi alijäämäinen, tähän NBU:aan onkin ladattu aika paljon odotuksia, noin 610km.
Osallistuin kyllä talvella kerran iltarasteille niin ehkä voinen keventää tavoitetta tasalukuun 600km.
Kaikille haastava kevät on antanut minun kevennellä huolellisesti ja uskon, että 2 kuukauden tapering-jakso takaa minulle erittäin kepeän jalan, toisaalta nyt olisi vielä 2 viikkoa aikaa tehdä kunnon määräviikot.
Nuuksio Backyard Ultralta odotan mahtavan isäntäväen tapaamista sekä kanssajuoksijoiden rinnalla kuljettuja kilometrejä.
#22 Janne Korpela
Olen Janne Korpela 37 -vuotias perheenisä. Työskentelen lapsiperheiden kotipalvelussa. Harrastan juoksua sekä jonkin verran hiihtoa, uintia ja pyöräilyä.
Urheiluun hurahdin kunnolla vuoden 2010 alussa. Tällöin vaaka näytti 104 kg, ja peruskuntokaan ei ollut hääppöinen. Muistan mitä tuskaa 9min alkulämpö juoksumatolla silloin oli.
Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin treenaamista. Saman vuoden syyskuussa vaaka näytti 78kg, ja juoksin Ruissalossa puolimaratonin aikaan 2h 2min. Muistan vieläkin sen kisan jälkeisen epätodellisen hetken, kun kelasin ajatuksia taaksepäin, että juoksinko MINÄ juuri 21kilometriä.
Tästä meni pari vuotta ensimmäiseen maratoniin, ja sen jälkeen kun olin ekan maratonin juossut, alkoi kiinnostaa juosta pidempää matkaa.
Vuonna 2014 juoksin Ensimmäiset ultrani, 60km Perniön Suomijuoksussa ja 100km Härkätiellä,tämän jälkeen on tullut tehtyä vähän kaikenlaista. Vuosi 2015 meni pääosin triathlonin parissa jossa kiersin kaikki matkat,aina sprintistä teräsmiesmatkaan. Vuonna 2016 Kiersin polkujuksukisoja pisimpänä matkana karhunkierroksen 160km ja Ylläs-Hetta 135km. Sekä paljon lyhyempiä matkoja.
Vuosi 2017 on ikimuistoinen juoksuvuosi, juoksin Suomi100 juoksussa Nuorgamista-Helsinkiin heinäkuun aikana 1390km.
2018 ja 2019 on tullut kierrettyä eri mittaisia polku- sekä asfalttijuoksuja. Suomen päästä päähän juoksun jälkeen meni tosi pitkä aika ennen kuin juoksuun löytyi oikeasti taas intohimoa.
Tämän vuoden kisoista ei vielä hirveästi ole kerrottavaa,omatoimisesti juoksin maratonin aikaan 3h26min ja toukokuun lopulla 108km Liedosta Eerikkilään härkätietä pitkin.
Nuuksio backyardia harkitsin jo viime vuonna,mutta aikataulusyistä en koskaan ilmoittautunut. Tämän vuoden kisaan laitoin nimen listaan jo hyvissä ajoin. Ja lähdenkin mielenkiinnolla kokeilemaan tätä lajia. Mukana aion olla niin pitkään kuin vaan sääntöjen sallimissa aikarajoissa pysyn.
#23 Janne "Professori" Klasila
Huippuvuosistani on jo aikaa, mutta vähitellen on taas tullut uutta intoa, suorastaan vahvaa paloa lajia
kohtaan. Tästä voisi lähteä käyntiin niin sanotusti uusi ura. Olisikohan se jo noin kolmas:)
Edellisen uran huippukohdiksi jäivät vuoden 2010 24h MM-kisat Brivessä, maratonennätys Tukholmassa vuonna 2011, 100km MM Belvesissä 2013, OxRoad Ultra 2013, Spartathlon 2015. Ja Karhu-viesti 2014 ;) Viimeisin pitkä kisa on 24h MM Belfastissa vuonna 2017, jossa syntyi vielä ihan kohtuullinen tulos. Viihdyn niin radalla, asvaltilla, rapuilla, poluilla kuin vuorillakin. Yhä enemmän noissa jälkimmäisissä.
Monta vuotta meni hukkaan erilaisten vammojen kanssa tapellessa. Samoin edellisen uran loppupuoli ylirasitusten kierteessä. Liian paljon kisoja, liian kovilla tehoilla ja liian pitkiä. Syyt ja seuraukset. Nyt on kuitenkin uusia mattoja tallissa ja NBU on siintänyt pitkään kiikarissa. Sitä varten on tehty nousujohteisesti töitä ja ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut varsin hyvin. Juoksumäärät eivät ole olleet edelleenkään kovin kummoisia, viime kuukaudet vain 200-300 km/kk, mutta sitä on tuettu muilla lajeilla, maaliskuusta lähtien lähinnä pyöräilyllä. Kokonaisuutena treenimäärä on sellaisella tasolla mihin voin olla tyytyväinen ja kunhan saan lisättyä vielä juoksumäärän osuutta kesää kohti niin uskallan lähteä haastamaan NBU:hun aivan terävintä kärkeä.
Uskon että viime vuoden NBU oli vasta tietynlaista lämmittelyä ja tänä vuonna kärki painelee reippaasti enemmän kierroksia. Henkisesti pitää valmistautua olemaan kisassa mukana suurin piirtein tiistaihin asti. Suurin virhe olisi tänä vuonna lähteä ajatuksella että kuinka monta kierrosta kärki juoksee vielä 24 tunnin jälkeen. Nyt pitää lähteä laskemaan tuntien sijaan päiviä, montako päivää vedetään. Pitää tiedustella etukäteen pahimpien kilpailijoiden heikkoudet, milloin lähtee Soikkelin Joensuun lento, milloin Jumiskolla on aika hierojalle, ottaako Lempinen vain paketillisen suklaapatukoita mukaan (pitäisi ottaa lavallinen)... joku limiting factor sieltä aina lopulta löytyy;)
#24 Lasse "Kari Sakari" Sevonkari
Lapsuusajan muistot juoksusta ovat pelkästään positiiviset. Olin kouluaikoina hyvinkin lahjakas juoksija aina 60 metriin saakka – 100 metriä oli jo hieman ylipitkä matka.
Kestävyysjuoksuun sain ensimmäisen todellisen kosketuksen vuonna 2000, kun silloisen työkaverini Jarin kanssa päätimme osallistua (enää tässä vaiheessa on vaikeaa muistaa miksi) parin kuukauden varoajalla Helsinki City Maratonille. Asetelma ei sinänsä ollut reilu, sillä Jarilla oli takana menestyksekäs junioriura kestävyysjuoksun parissa ja omat juoksuni rajoittuivat siinä vaiheessa muutaman minuutin lämmittelylenkkeihin eri kamppailu-urheilujen parissa. Parin kuukauden innokas lenkkeily ilman minkäänlaista ohjelmaa puri kuitenkin siinä määrin, että maaliin pääsin hieman alle viidessä tunnissa – täysin rampana. Jarin osalta junnutausta näkyikin sitten kohtuullisen innokkaana alkuvauhtina, puolimatkaan parhaana Suomalaisena ajassa 1:13 – alkuvauhti toki "hieman" kostautui, mutta loppuaika oli kuitenkin kunnioitusta herättävä, hieman reilu 3 tuntia.
Kipinä juoksuun pääsi ensimmäisen maratonin jälkeen hiipumaan, mutta jäi kuitenkin kytemään. Juoksu palasi yllättäen kuvioihin kesällä 2006, jolloin naapurini (Jari hänkin, vaikkakin eri Jari ☺) sai houkuteltua minut saunalenkille. Jostain syystä silloin tuli lenkin jälkeen niin hieno fiilis, että ilmoittauduin vielä samana iltana Vantaan puolikkaalle. Tuon kesäisen illan jälkeen homma on jatkunut siinä määrin, että syksyllä 2019 tuli täyteen 30 täysmaratonia + lukuisa määrä muita kestävyyskisoja. Hyviä muistoja näistä juoksuista on paljon, mutta yksi mieleenpainuvimmista on vuoden 2017 Vantaan maratonilta. Koin tavallaan ympyrän sulkeutuvan, kun n. 2 kilometriä ennen maalia ohitin entisen työkaverini, jolle 17 vuotta aikaisemmin hävisin City Maratonilla lähes 2 tuntia. Positiivista tässä on vielä se, että hänen vauhtinsa ei ollut näinä vuosina juurikaan hiipunut.
Miksi sitten NBU… Ultrajuoksijan urani rajoittuu vielä tässä vaiheessa vuoden 2018 NUTS Pallas– Hetta 55km juoksuun ja vuoden 2019 Karhunkierroksen 83 kilsaan. Minun ei pitänyt koskaan juosta maratonia pidempiä matkoja, mutta polku-ultriin hurahtanut kaverini (tuleva NBU -huoltaja Antti) sai jotenkin ylipuhuttua – ja hyvä että sai. En tiedä niinkään pidentyneistä matkoista, mutta kokonaisuutena poluilla juokseminen on tuonut upean lisän hienoon harrastukseen. NBU:ssa ei toki lähtökohtaisesti ole mitään niitä hienoja asioita, joita mm. upeissa tunturimaisemissa kokee reitin varrella ja maisemien vaihtuessa. Ehkä lopullisena syynä osallistumiseen on se, että huoltajani jaksoi aiheesta riittävästi "jankata" ja minä yllytyshulluna lopulta taivuin tähänkin mukaan. Toisaalta hän myös lupasi, että minun ei tarvitse kuin juosta ja hän pitää huolen matkasta. Eli kai tässä saa vähän kuin ilmaiseksi yhden tavoitteen kuitattua – joskus lupasin itselleni juosta yli 100km (tiedän – kuulostaa ehkä hullulta kaverille, jolle 100 metriä on luonnostaan jo hieman ylipitkä matka...)
Toteeminimi… no nimihän se on siinä missä muutkin – ja sointuu kivasti (nuorin poikani ehdotti myös "Pentti Pippeliposkea" mikä olisi hieno nimi sekin).
#25 Sebastian Björkbom
Todella huonosti irtoaa runoja. 😊
#26 Petra Aho
Heippa!
Päätin lähteä NBU:hun kahden viikon varoitusajalla sen enempää asiaa miettimättä. Oletan, että tämä
kisa tulee muistuttamaan raadollisella tavalla sekä kisassa että tulevaisuudessa siitä, miksi niitä pitkiä lenkkejä oikein jolkotellaan. Nyt pandemian aikanahan on saattanut jäädä yksi jos toinenkin pitkis hieman liian lyhyeksi (lue: skipattu kokonaan).
No ei, kyllähän sitä nyt on muutaman kerran jalkaa toisen eteen laittanut. Viime keväänä juoksin Kaliforniassa Western States karsintakisan Sean O'Brienin, joka oli samalla ensimmäinen 100 kilometrin kisa ja sisälsi 4000 nousumetriä. Vaikka matkalla päätin, etten enää ikinä juoksisi puolimaratonia pidempää, ei intohimo juoksua ja rajojen etsimistä kohtaan kadonnut kuitenkaan. Tätä ennen olin asunut hetken Arizonan Flagstaffissa, jonka monipuoliset polut vuoristossa ja kannustavat juoksuyhteisöt johdattivat polku- ja ultrajuoksun maailmaan.
Backyard ultrat ovat minulle täysin uusi juttu, jota lähden innolla kokeilemaan. Todennäköisesti tällä kertaa samaa lenkkiä juostessa päätän, että en juokse enää koskaan uudelleen, mutta onneksi se kisan aikainen arviointikyky on ilmeisen heikolla saralla.
Nähdään pian! :-)
#27 Mikko Luusalo
Mitenkähän sitä itsensä esittelisi, kun olen jo viime kerralla esitellyt. Ei huvittaisi samaa tekstiä toistaa, mutta hyvinkin pitkälti olen sama mies (paitsi vähän vanhempi ja paremmassa kunnossa).
Keskityn siis lähinnä kysymykseen "Miksi toisen kerran?"
Ensinnäkin tapahtuman ilmapiiri ja järjestelyt olivat mainiot. Huolto pelaa ja kaikilla on hauskaa. Tapahtuman formaatti on sikäli hieno, että eri vauhtiset juoksijat näkee toisiaan muutenkin kuin lähdössä. Tulee enemmän juteltua eri juoksijoiden kanssa kuin tavallisessa kilpailussa. Pienet huoltotauot tekee hommasta mukavaa, kun varsinaisen juoksemisen ajan voi keskittyä vain juoksuun.
Toisekseen viime vuotinen suoritus jäi kaivelemaan, kun olisin halunnut jaksaa paljon pidempään. Täytyy lähteä hakemaan revanssia, ja korjata pienet virheet joita tein ensimmäisellä yrityksellä. Viimeksi tein muutaman liian nopean kierroksen, kun halusin aikaa lämmintä ruokaa tai pikatorkkuja varten. Nyt aion jättää turhat rykimiset pois.
Kunnon suhteen yritän panostaa enemmän jalkojen lihaskestävyyteen, ja erityisesti reisiin. Kyykkyä, askelkyykkyä, kyykkyhyppyä ja muuta sellaista. Muuten harjoituskauden keskityn vauhtiin normaalimatkoilla ja suunnistukseen. Tämä on ainut ultra tällä kaudella, joten en aio tehdä juurikaan ultrajuoksuun tähtäävää harjoittelua. Ehkä tuolta lyhyempien matkojen kautta tulee helppoutta NBU:n kisavauhtiin, ja kuormituksen kasaantuessa homma etenee vanhoilla pohjilla.
#28 Stefan ”Punasusi” Granskog
Aloitin juoksuharrastuksen v. 2008 muutamien lähes liikkumattomien vuosien jälkeen. 7 viikkoa tuosta hetkestä järjestettiin kotisaarellani maratonkisa. Halusin kokeilla miltä se tuntuisi ja miten pitkä matka on. Kilpailusta tuli uskomattoman työläs ja aikaa kului 5 tuntia. Mutta pidin taistelusta, jota jatkaminen maaliin saakka vaati.
Luin Christopher McDougallin kirjat Born to Run sekä artikkelin, joka kertoi vuoden 2009 Spartathlon-kisasta. Ne kiehtoivat minua, mutta vielä silloin maraton tuntui riittävän haasteellisesta matkalta. Ajatus ultramatkasta ja haave ylittää Spartathlonin karsintaraja jäivät kuitenkin kytemään.
Hankin sekä maasto- että maantiepyörät ja aloin uimaan v. 2009. Sitä seurasi monia erilaisia kisoja ja seikkailuja juoksun, pyöräilyn maastopyöräilyn ja triathlonin merkeissä.
Ensimmäisen pidemmän kilpailuni juoksin Tukholmassa 100 km kisassa 2015. Se ei mennyt suunnitellusti, mutta oli silti monella tapaa mielenkiintoinen kokemus. Sen jälkeen halusin kokeilla 24 h juoksua sisätiloissa, jolloin olosuhteita olisi helpompi kontrolloida. Tuo kokeilu päättyi 104 km lukemiin. Olin hölmistynyt ja shokissa, etten päässyt pidemmälle, mutta sitäkin vaikuttuneempi kanssajuoksijoiden helponnäköisestä taivalluksesta.
Viime vuonna juoksin ensimmäisen 100 mailin matkani 24 tuntiin ulko-olosuhteissa Ruotsissa TEC 100 miles -kisassa. Vuoden 2020 Espoon 24 h Endurance -kisassa ylitin Spartathlonin karsintarajan 180 km yhdellä kilometrillä.
Asun Ahvenmaalla ja kuulun täkäläiseen juoksuporukkaan nimeltä Canis Löpus (Canis on latinaa ja tarkoittaa sutta). Äidinkieleni on ruotsi. Suomea en vielä osaa kovin paljon, vaikka käyn Helsingissä joka toinen viikko.
(käännös A. Varila)
#29 Johan "Oulunkylän hirvi" Finell
Olen aito polkujuoksuboomeri. Aloitin aktiivisen juoksuharrastuksen ja juoksin ensimmäisen lappujuoksun kesällä 2015 (Helsinki city trail). Sitä ennen juoksu oli epäsäännöllistä hölkkäilyä ilman tavoitteita. Varsinainen syy aktiivisen juoksentelun aloittamiseen oli se että huomasin uhkaavasti lähestyvän keski-iän, samalla myös keskivartalon kurissapitämiseksi piti keksiä joku mielekäs keino, kun ei pelkkä työmatkapyöräily enää riittänyt.
Sittemmin olen kyllä huomannut että juokseminen on itsessään ihan hauskaa puuhaa. Lähestulkoon parasta mitä ihminen voi housut jalassa tehdä. Tyypillinen juoksuhetki? Kello on vähän vailla kuusi aamulla, loikin nilkkasyvyisestä vesilammikosta toiseen keskuspuiston poluilla matkalla pohjoiseen kohti työpaikkaa, säkkipimeässä, otsalamppu päässä ja ympärillä satelee hiljalleen räntää.
Tavoiteltava juoksufiilis? Ricky tick big bandin sanoin: ”Vaik on kilsoi takana niin hassuu miten jaksaa.” Hämmästys siitä että pystyy ylittämään itsensä kerta toisen jälkeen. Backyard ultra skabaan lähden mukaan siksi, että siellä tullee juostua samassa letkassa podiumityyppien kanssa pidempään kuin vain ensimmäiset 2.5 minuuttia, niinkuin normaalissa lappujuoksussa.
Tavoite? Olisihan se hienoa rikkoa ensimmäistä kertaa elämässään 100 km:n rajapyykki juoksuhommissa.
Toteeminimi? Hirvi, Oulunkylän Hirvi. Hirvi on hassu elikko joka ryskää jossain pusikossa sännätäkseen sivuille katsomatta tien yli, vain jatkaakseen pusikoissa ryskäämistä tien toisella puolella. Ogelista on tainneet kaikki luontaiset hirvet hävitä jo joitakin vuosia sitten, paikkaan tätä aukkoa.
#30 Patrik Buchlund
Oma tarinani on varsin tyypillinen. Ensin muutama puolimaraton 2000-luvun alussa. Sitten eka maraton 2011. Siitä sitten muutamia ultria mm. NUTS Pallas 125, KK 80, Vaaroilla 87 ja ulkomailla CCC ja Hong Kong 100 Ultra Trail. Ohjelmassa on myös ollut pari omatoimi juoksuvaellusreissua Ruotsin Lapissa ja Alpeilla, rogainingia ja kerran tuli pyöräiltyä Helsingistä Barcelonaan...
Nykyään kävelen lähinnä työntäen lastenrattaita. Sen takia tähän väliin sopii hyvin kisa jossa saa juosta just niin pitkään kuin jaksaa.
Otan eväät vaan viideksi päiväksi.
#31 Tomi "Tomppa" Kaukonen
Harrastin parikymppiseksi ampumahiihtoa ja hiihtoa. Sitten opiskeluaikana kuntourheilu unohtui vuosiksi.
2002 muutimme vaimon kanssa entisiin kotimaisemiin Lahteen ja pikkuhiljaa iski uudelleen kipinä aerobiseen liikuntaan. 2004-2006 Finlandia-hiihdot ja 2005 HCM, jolloin totesin, että eiköhän juoksut ole juostu. Kuntoliikunta kuitenkin jatkui ja n 5-6 vuotta nyt aktiivisemmin sekamuotoisena. Hiihtoa, maastopyöräilyä, polkujuoksua. Urheilevien lasten tultua teini-ikään on harjoittelua täytynyt pikkuhiljaa lisätä, jotta pysyy vielä mukana! 2018 muutamia polkujuoksuja, 2019 Kreetan maraton ja X-trail 56km.
#32 Kari Pöntinen
Olen 54-vuotias "hölkkä-Lasse".
Liikun arjessa paljon ja juoksen jalkapallon perässä viikoittain.
Tämän lisäksi olen harrastanut vajaat 5 vuotta hölkkäämistä säännönmukaisesti. Viime vuonna osallistuin Bodomjärven Ultraintervalliin, ja nyt on vuorossa tutustuminen polkujuoksun saloihin.
Kuvassa olen toukokuussa ihmettelemässä Helsingin Mustavuoren maisemia.
#33 Anne Rauhamäki
Välillä on hyvä pysähtyä miettimään, mihin sitä kuvittelee olevansa matkalla. Välillä taas on vaan mentävä. Yleensä on.
Tärkeää on hoitaa puutarhaa ja kehoa. Mieli, mikrobit, madot ja pörriäiset hoituvat siinä mukana. Luonnossa elän ja olen, sitä hengitän ja siihen palaan.
Juoksen, koska voin. En siksi, etten muutakaan voi tai osaa. Tulee vielä aika, etten enää voi. Silloin toivon muistavani, että joskus olen. Juossut, voinut, osannut ja elänyt.
Pidän kehostani. Siitä, miltä se tuntuu, kun sitä on käytetty juuri siihen, mihin se on luotu. Niin paljon, että se on melkein liikaa. Kuitenkin vain melkein. Liika on aina liikaa, mutta raja on veteen piirretty viiva.
En pidä rajoista, mutta pidän rajalla olemisesta. Taisteluni käyn mielelläni vain mielessäni.
#34 Juha-Kristian "Galis" Vainio
Liitteenä kuva, suoraan tämänpäiväisen Backyard Ultraan viimeistelevän simulaatiotreenin
jäljiltä. Lähimetsien polkuja 6,7km kierroksella /tunti tuomassa fiilistä.
T. Juha-Kristian Vainio, Viimeiset pirkkalaiset, Pirkkala
#35 Harri Taavitsainen
Olen 40-vuotias 3 lapsen isä ja harrastanut aika monipuolisesti kaikkea koko ikäni.
Ala-asteikäisenä yleisurheilua ja hiihtoa ja siitä lumilautailun pariin..
Joskus 2010 innostuin taas juoksusta enemmän ja erityisesti polkujuoksu vei mennessään.
Matkat pitenee ja elämyksiä haetaan!
Hyvällä ja rennolla fiiliksellä !
#36 Mika "Mjev" Videnoja
Erilaista kestävyysliikunta on tullut harrastettua noin parikymmentä vuotta. Viimeiset vuodet lajina
on ollut pääasiassa (polku)juoksu. Ensimmäinen maraton tuli juostua vuonna 2004. Sen jälkeen maratoneja kertyi harvakseltaan lisää. Jossain kohtaa matkat alkoi pidentyä ja nyt takana on muutamia polku-ultria. Viime vuonna NUTS Ylläs Pallas kisassa tuli ensimmäinen 100 mailin suoritus.
NBU on kiinnostava ja hiukan erilainen konsepti. Lähtiessä ei ole tietoa kuinka pitkään suorituksen saa aikaiseksi ja todennäkköisesti tulos on dnf. Siitä huolimatta täysillä mukana!
t. Mjev - RC Eemeli
#37 Ian “leisurely” Whiteside
2015 tehdystä vedosta tuli lähdettyä Tukholman maratoniin, eli aika uutta on minulle tämä koko
juoksu homma. Tammikuussa alkoi treenit ja ”kisakunnossa” oltiin toukokuussa. Hieman yli 5 tuntia meni, mikä ei ollut huono saavutus, kun ajattelee, että ei sitä urheilua hirveästi futsal harjoitusten ja pelien lisäksi oltu harrastettu. Lisäksi onnistuin kaksi päivää ennen kisoja rikkomaan selän, kun tulin rappuset alas, joten ensimmäinen kisa ei mennyt pelkästään jäätävässä vesisateessa, vaan myös selkä vahvasti teipattuna ja vastoin lääkärin ohjeita.
Sen jälkeen kävin juoksemassa jokusen maratonin ja aika parani huomattavasti varsinkin Ateenassa.
Polkujuoksu puolella tuli juostua Bodom tupla, sitten oli vuorossa Nuts Karhunkierros 50km, Nuts Ylläs Pallas 50km. Siihen listalle on nyt tullut vinopino muita kisoja Nuts KK 80km, Ecotrail 80km, Ylläs Pallas 107km, ja tänä vuonna tulee kolmas Nuuksio 70km Classic Ultra. Yhdistävänä tekijänä näissä aina on, että tasaisesti aina taistellaan viimeisestä paikasta hitaasti mutta varmasti Eli”leisurely”.
2020 oli buukattu täyteteen ja UTMB:n lisäksi oli tiedossa monta polku juoksua. Yksi niistä Nuuksio Back Yard Ultra. Ajattelin, että siellä on hyvä käydä heittämässä pitkä lenkki KK:n jälkeen ja ennen Ylläs Pallasta. Toisin kävi ja tavoitteet muuttuivat selkeästi.. Tavoite ei ole enää vaan lenkki, mutta suurella todennäköisyydellä DNF joka tapahtuu jossain 3 ja 23 kierroksen välissä.
Juoksu sanontani on “Make friends with pain, and you will never be alone”.
#38 Jaana Thorström
Joskus menee hyvin, toisinaan vielä paremmin. Mutta huonojakin aikoja on ollut. Vasemmassa
polvessa todettiin osteonekroosi 2010 loppuvuodesta ja molemmissa polvissa on ollut kierukan repeämät myöhemmin. Tällöin olen keskittynyt kuntouttamaan itseäni ja unohtanut juoksun pakon sanelemana monen kuukauden ajaksi. Minulle paras korvaava laji on ollut soutu. Viisas ihminen tietää heikkoutensa ja pyrkii korjaamaan niitä. Tämä on minulle hyvin vaikeaa. Nautin juoksemisesta ilman päämäärää ja heti, kun kroppa on kunnossa...niin kaikki hyödylliset lihaskunnot yms. pakkaa unohtumaan.
Juoksemisen aloitin vuonna 2005 ilman liikuntataustaa ja kehittyminen siinä on ollut iloinen yllätys. Juoksemisen aloitin inspiroituneena kurssikaverista, jota näin juoksemassa ja huomasin hänen nauttivan siitä. Kaipasin myös omaa aikaa. Juostessa sain olla rauhassa. Asetin heti ensimmäisen kävely- juoksulenkin tehtyäni (19.9.2005) tavoitteeksi puolimaratonin Paavo Nurmella 2006 ja maratonin seuraavana vuonna Tukholmassa. Nämä haaveet toteutuivat hitaasti, mutta varmasti. Oli voittaja olo! Ensimmäisen 100 km kisan juoksin Wihassa 2009 ja seuraavana vuonna 24 h Esportilla. 24 h juoksut ovat minun lempilajini ja niissä ennätys 204.752 km vuonna 2013 Steenbergenissä Hollannissa. Viimeisin melko onnistunut 24 h kisa on vuodelta 2015 Torinossa. Pitkissä kisoissa huoltajan rooli on erittäin tärkeä. Väsyneenä ( ja humalassa) ihminen ei tee järkeviä ratkaisuja! Haluan tässä vielä siteerata itseäni ”hyvät tulokset eivät tule ilman hyvää huoltoa” ja kiittää huoltajiani vuosien varrelta.
Olisin ollut halukas jo viime vuonna osallistumaan NBU: hun, mutta tällöin Lapin vaellus esti osallistumisen. Nyt olen tulossa kisaan avoimin mielin. Kisaformaatti on tosi kiinnostava ja on mielenkiintoista nähdä, miten kroppa toimii. Ihanaa on tietysti tavata myös muita juoksijoita ja huoltajia pitkästä aikaa!
#39 Karita Haapasalo-Tuomainen
Aloitin poluilla juoksemisen ”virallisesti” Vaarojen maratonilla vuonna 2016. Matkat ovat
pidentyneet ja vauhti hidastunut. Pisin matkani on mini-ultra Nuuksiossa viime vuonna. En varsinaisesti treenaa ultramatkoja varten, vaan juoksen lyhyitä lenkkejä lähes joka päivä ja katson sitten kuinka pitkälle tämä kantaa. Tosin, lyhyet lenkit pitenevät jonkun verran kevättä kohti.
Juokseminen on minulle elämäntapa. Itseni tai kenenkään muun voittaminen, mitalit ja ennätysajat eivät ole minulle merkityksellisiä. En myöskään pidä suuressa arvossa minkäänlaista täydellisyyden tavoittelua. Sitä on nykymaailmassa aivan liikaa. Täydellisyys on sitä paitsi tylsää. Tavoittelen mieluummin mahdottomuutta, jos sille tielle mennään. Mahdottomuudella ei ole rajaa, niin kun ei mielikuvituksellakaan. Tästä syystä osallistun myös backyard ultraan. Enkä tällä kertaa en enää piittaa tulevasta DNF tuloksestakaan.
#40 Olli "Pöllö" Hietajärvi
”Mitähän sitä tuli taas pöllöiltyä”, huomaan ajattelevani usein seisoessani taas uuden
juoksutapahtuman lähtöviivalla. Olen sarjainnostuja, joka löytää itsensä usein mahdottomiltakin tuntuvien haasteiden ääreltä uudestaan ja uudestaan. Kai tämä jonkinlaista (positiivista) hulluutta on.
Innostus ultrajuoksua kohtaan heräsi, kun lääkäri kielsi minulta kaikki extreme-hommat. Tästä suivaantuneena suuntasin poluille ja päätin juosta ensimmäisen ultramatkani. Juoksua on tullut harrastettua nyt pari vuotta ja mielenkiinto pidempiä matkoja kohtaan kasvaa jatkuvasti. Nyt myös juoksuvaellus on alkanut vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta liikkua luonnossa.
Juoksu ei ole itselleni vakavamielinen harrastus ja pyrinkin pitämään virneen kasvoilla matkaa taittaessani. Vaikka aika ajoin kesken juoksumatkan saatan kirota itseni ja jääräpäisen luonteeni manalan syvimpään onkaloon, on silti lähes heti maaliin tulon jälkeen mielessä jo seuraavat matkat. NBU:lle olen lähdössä kiertämään rinkiä iloisella mielellä, vaikka harjoitusmäärät ovat jääneet tänä vuonna hyvinkin vaatimattomiksi. Pitäähän se DNF joskus kokea.
#41 Jonna Kärkkäinen & #42 Jukka Heinonen
Aloitetaan ultra-kokemuksella: 3+1 yhteensä.
Tavoitteena välttää itsensä häpäiseminen, vakavat loukkaantumiset ja paha mieli - ja haluta yhä jatkaa marraskuisten häiden suunnittelua.
Sunnuntaina ei olla enää juoksemassa, mutta mitä pidemmälle lauantaina päästään sitä tyytyväisempiä ollaan.
Kuvassa tunnelmia Reykjavikin maratonin 2019 jälkeen.
#43 Stefan "Stefu" Mangström
Hei. Kestävyysyrheilun aloitin 6v sitten ihan nollilta. Kävin katsomassa kaverin ironman kilpailun ja
siitä se sitten lähti.
Työkaveri sai minut kiinnostumaan polkujuoksusta ja sitä myöten ultrajuoksuista.
Viime vuonna pääsin maaliin kaikki kolme UTTF kisaa, joka onkin tähän asti kovin suoritukseni.
Kiinnostuin NBU:n erilaisesta konseptista ja lähden mielenkiinnolla kokeilemaan rajojani.
Nähdään lähtöviivalla.
#44 Marko "Koillisurpo" Pyhäjärvi
Inhosin juoksua nuorena, mutta joskus 15 vuotta sitten se vain yhtäkkiä kolahti.
Siitä lähtien on tullut juostua enemmän ja vähemmän, ja viime vuoden pitkiäkin matkoja. Kivoimmat reissut ovat olleet Marathon du Mont Blanc (kuva), TDS, UTMB, Karhunkierros 166.
Erikoisinta on ollut juosta työmatkoilla Kiinassa, mutta parasta kuitenkin on juosta kesäyönä täysin yksin hiljaisessa ja viileässä metsässä.
#45 Heikki Puustinen
#46 Jani "Epäurheilija" Lempinen
Kyllä vaan minäkin olen mukana (taas).
Sattuneesta syystä kisakalenteri meni uusiksi. Alun perin olin suunnitellut yrittäväni UTTF liivin hankintaa tällä kaudella, mutta sitten tuo pienenpieni pöpöpahoilainen sekoitti nämä aikeet. Ja jouduin tekemään päätöksen tuon hulluttelun siirtämisestä kaudelle 2021.
Muistissa on edelleen viime vuoden tapahtuman tunnelma; kaikki hienot urheilijat, yleisö ja tarjotut kisaeväät... Onkohan puuro maistunut koskaan yhtä hyvältä? Tai tuleeko puuro enää koskaan maistumaan yhtä hyvältä? Tämä on asia, joka täytyy selvittää.
Lämpimissä muistoissa on edelleen myös se kuinka 22 tunnin juoksemisen jälkeen nukahdin hotelli Nuuksion sänkyyn vasta avaamani snickers patukan päälle. Huonesiivooja ei välttämättä ihan heti uskonut, että siinä keskellä sänkyä valkoisissa lakanoissa oleva ruskea epämääräinen möykky olisi vain sulanutta suklaapatukkaa. En meinaan minäkään sitä ihan ensimmäiseksi uskonut :D
Noh, ai millaisin tavoittein kisaan? No perisuomalaiseen tapaan lähden tekemään, sitä omaa parasta suoritusta ja tähtään rohkeasti pistesijoille 49 parhaan juoksijan joukkoon. Alkukauden treenit ovat menneet sen verran hienosti, että uskoisin tavoitteen olevan saavutettavissa. Paineita tästä en kuitenkaan ota, vaan siirrän sellaiset suoraan niille oikeille urheilijoille!
#47 Mikko Ojala
Moi. Mun nimi on Mikko Ojala. Näissä ultrapiireissä olen vielä ihan keltanokka. Juoksin
ensimmäiset ultrani viime vuonna Karhunkierroksella 83 km ja Pallakselta Ylläkselle 105 km. Tänne kirjoittelen oikeastaan siitä syystä, että kauden päätavoitteena ollut Karhunkierros peruttiin. Kuusamossa oli tarkoitus juosta eka satamailiseni.
Tää formaatti oli mulle tuttu, koska olen seurannut rapakon takana samaista kisaa ja samalla salaa miettinyt, että montakohan kierrosta sitä itse jaksaisi roikkua mukana. Nyt kun Suomessa kisa järjestetään ja osallistumiseen tarjoutui vielä mahdollisuus muuttuneiden olosuhteiden vuoksi, en keksinyt syytä olla lähtemättä ottamaan selvää.
Valehtelisin, jos sanoisin, että minulla ei ole tavoitteita matkan suhteen. Harjoitusmielessä juoksemani 12 h backyard ultra -tyylisen treenin myötä sain kuitenkin hieman tuntumaa ja ennen kaikkea nöyryyttä kisan vaativuutta kohtaan. Ensisijaiset tavoitteeni ovat kuitenkin henkisellä puolella ja NBU:lla pääsee toivottavasti kurkkimaan vähän sinne synkemmällekin puolelle – paikkaan, josta aiemmissa kisoissa olen nähnyt vain vilahduksia. Kokemuksena kisa tulee olemaan varmasti huikea ja kasvattava!
#48 Sakari Laakkonen
Juoksijoiden esittely 2020
Tervetuloa tutustumaan vuoden 2020 osallistujalistaan sekä tarinoihin. Lisäämme tarinoita sitä mukaan, kun saamme osallistujilta.#1 Jan Eriksson
#2 Samuli Nieminen
Nuuksio Backyard Ultra osa 2 Viime vuonna päätin Nuuksion vaelluksen 25 kierroksen jälkeen ja Jari Soikkelin sai yksin taivaltaa
viimeisen kierroksensa. Näin jälkikäteen ajatellen tämä keskeyttämis päätös oli väärä, kun siinä vaiheessa juoksu sujui vielä hyvin ilman suurempia ongelmia ja kierrosajat pysyivät lähes samoina. Tämä ennenaikainen luovuttaminen jäi sen verran hampaan koloon, että täytyy ottaa uusinta yritys. Mitä jos tällä kertaa vetäisi homman päätyyn asti, niin ei tarvi jäädä jossittelemaan...
Alkuvuoden treenit ovat sujuneet hyvin ja kun siihen yhdistää kymmenen vuoden ulrajuoksu kokemuksen eri pituisilta matkoilta ja eri alustoilta: radalta, tieltä, poluilta kuin vuoriltakin, niin tunnen olevani valmiimpi kuin koskaan avaamaan kisakauden 2020 Nuuksio Backyard Ultralla!
#3 Jani "Hyväkuntoisena Hautaan" Hitonen
Pitkään pohdiskelin mitä tähän oikein keksisin kun viime vuonna tuli tyhjennettyä pajatso melko perusteellisesti tämän esittelyn osalta, eikä sitä nyt jaksa samoja höpinöitä moneen otteeseen pyöritellä. Vanha sepustushan löytyy viime vuoden juoksijagalleriasta jos jotakuta kiinnostaa.
Helmikuun alussa tuli taas rupsahdettua vuotta vanhemmaksi, hitaammaksi ja kankeammaksi. Samoihin aikoihin piti myös treeniohjelma tämän vuoden NBU:ta kohti alkaa, mutta kehoni oli sitä mieltä että näin vanhan ukon ei kuulu mitään treenejä aloittaa ja nosti samalla lämmöt 40 asteeseen syntymäpäiväni kunniaksi. Helmikuu menikin sitten flunssasta toipuessa ja kunnon kohottamisen jouduin aloittamaan kävelyllä juoksun sijaan. Aiemmin hankitusta pohjakunnosta oli kuitenkin hyötyä ja maaliskuussa pääsinkin jo toteuttamaan treeniohjelmaa suunnitelman mukaisesti.
Viime vuoden kisassa merkittävimmäksi heikkoudeksi paljastui lihaskestävyys ja siihen olenkin erityisesti panostanut talven ja alkukevään aikana. Muilta osin treenit ovat seuranneet viime vuodesta tuttua ja turvallista kaavaa, määrää on vain tullut lisää kilometrien ja nousumetrien osalta. Ruokailu ja nesteytys toimi viime vuoden kisassa todella hyvin joten siihen puoleen on tulossa lähinnä pientä hienosäätöä. Uuteen reittiinkin olen käynyt tutustumassa jo muutamaan otteeseen ja pari lisävisiittiä olisi vielä tarkoitus tehdä ennen kisaa jotta saan reitin juoksu- ja kävelyosuudet säädettyä kohdilleen.
Salainen aseeni tänä vuonna on kisapäivänä alkava loma ja minulla onkin täydet neljä viikkoa aikaa ottaa voitto kotiin. Jos tällä ei riistetä Jumiskon Juhalta "Suomen kovin nipistelijä"-titteliä, niin ei sitten millään ;)
"It's easy until it's not" (Lazarus Laken kuvaus Backyard Ultra-kisan luonteesta)
#4 Henri Veijola
Tämänkältaisten hullutusten alkusysäyksenä voi kaiketi henkilökohtaisesti pitää vuoden 2011 Jukajärven marssia. Etukäteispohdinnoissa tuo noin 45 kilometrin reippailu jännitti melkoisesti, sehän oli lähes kolminkertaisesti mitä aiempi juoksumatkaennätys. Tuskailuista huolimatta maaliin kuitenki lopulta päästiin kunnialla. Sen jälkeen sitä on tullut harjoitettua sekalaisesti kestävyysurheilua ja luonnossa seikkailua polkujuoksuista jotoksiin ja seikkailukisoista hiihtovaelluksiin.
Viime vuonna määräharjoittelu Grönlannissa syklillä 50 minuuttia hiihtoa, 10 minuuttia taukoa, ei tuottanut NBUssa optimaalista tulosta. Tapahtuma oli niin erinomaisesti järjestetty, että siitä olisi nautiskellut mielellään pidempäänkin. Tämän varmistamiseksi tämän vuoden harjoitusohjelmaa onkin muokattu aiempaa monipuolisemmaksi. Määrän suhteen täsmäaseeksi valikoitui videokokousten siirtäminen kävelymaton päälle. Yövalvomisesta tehtiin koko perheen yhteinen harrastus puolivuotiaan pojan johdolla. Lisäksi korona-aikana hiilihydraattipitoisen ravinnon imeytystä on treenattu aktiivisesti tyhjentämällä viikottaista herkkuvarmuusvarastoa.
Alunperin NBUhun oli tarkoitus valmistatutua korkeanpaikan leirillä Kreikassa, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi suunnitelma peruuntui. Sen sijasta viimeistelyharjoitukset tulevatkin nyt tapahtumaan polttari-ja juhannusviikonloppujen muodossa.
Ennen kaikkea lähden tämän vuoden NBUhun nauttimaan, eritoten kierrosten välisistä tauoista. Väsymyksen keskellä tarkoituksena on löytää tauoilla inspiraatiota salvadordalimaisilla powernapeilla päivänpolttaviin ongelmiin.
Toivotan kaikille nautinnollisia ilon ja kärsimyksen hetkiä!
#5 Jani "Sininen Raaja" Saarinen
eurooppalaisia maratoneja sekä Vihdin Hölkkäkunkku-sarjaa kierrellessä. Vähän myöhemmin pyöräilyn ja uinnin opettelun myötä triathlon vei mukanaan. Viimeisten vuosien aikana rinnalle ovat tulleet myös polkujuoksut ja -ultrat.
Huhtikuun alussa kokeilin virtuaalista karanteeni backyard ultraa. Tuolloin jääkylmä ja pimeä yö eivät houkutelleet kovin monelle kierrokselle. NBU:n osalta lämpöä ja valoa näyttäisi olevan luvassa yllin kyllin.
Odotan viikonlopun kilpailulta ennen kaikkea uusia juoksu- ja gourmet-elämyksiä. Erityisellä mielenkiinnolla seuraan, miten oma sielu ja ruumis toimivat yhteistyössä tällaisessa konseptissa sen jälkeen, kun numerolappu laitetaan rintaan.
Tsemppiä kaikille kisaan!
#6 Antti "isi" Näreaho
#7 Tuomas "Karitsa" Keisteri
Alppilan Samooja, Hangon Mystikko ja Kallon Naavaparta.
Tykkään liikkua ja hymyillä.
#8 Elsi Tähtinen
Olen elämäntapapolkuhölkkääjä, sillä elämä on hölkkäämisen arvoista.
Olen kerännyt tämän vuoden aikana saman verran juoksukilometrejä kuin moni NBU:lainen keräilee kuukaudessa. Osa kilpailijoista juoksee sen verran viikossa, mitä mä puolessa vuodessa. Enkä edes liioittele.
Miksi siis osallistun NBU:raan?
1. koska viimevuonna ylitin NBU:ssa fyysisen kuntoni rajat
2. koska olen ilmoittautunut ensimmäisten joukossa
3. ja varsinkin siksi, että tapahtuma oli paras johon olen koskaan osallistunut.
Nähdään pian...
#9 Jaana "Yllytyshullu" Ahonen
Terkuin, Jaana ”yllytyshullu” Ahonen
#10 Jaakko Eskelinen
Hei,
olen Vantaalainen juoksua harrasteleva mies. Muutamissa juoksukisoissa olen jo ehtinyt käydä, mutta en ole vielä löytänyt sitä oikeaa. Etsin nyt tositarkoituksella kisaa jossa voin kokea iloa, surua, kipua, huonoa oloa, pettymyksiä, sosiaalista kanssakäymistä ja kulinaarisia makuelämyksia.
Viime vuonna kävin maistelemassa miltä Nuuksio Backyard Ultra näyttää ja odotukset on kovat. Näyttää siltä että voin laittaa raksin ruutuun näiden kaikkien toiveiden kohdalle tänä vuonna.
Lämpimin terveisin
Jaakko Eskelinen
#11 Kati Ahokas
New Order/ Shellshock
Nuoruus meni klubeja kierrellen ja pöydillä tanssien. Liikunnalle ei elämässä ollut tilaa, kaikki tervehenkinen ärsytti.
Luonnosta kuitenkin pidin. Jossain jo reilusti fyysisen aikuisuuden puolella, mistä lie mielenhäiriöstä johtuen, ilmottauduin suunnistuskurssille. Lähdin elämäni ensimmäiselle juoksulenkille, jotta selviäisin rastilta toiselle. Suunnistus jäi muutamaan iltarastiin, lenkkeilystä tuli satunnainen tapa. Joskus useamman, joskus muutaman kerran kesässä.
Huomasin juoksevani puolimaratonin mittaisia lenkkejä suht helposti, mutta kisat eivät houkuttaneet. Niissä ei voinut olla mitään kivaa. Elokuussa 2017 törmäsin kuitenkin riittävän pieneen ja DIY- henkiseen juoksutapahtumaan, jonka tuotto meni hyvään tarkoitukseen eläinsuojelutyöhön. Päätin kokeilla.
Kisa oli 10km, mutta koska kesän lenkit olivat jääneet vähiin ja vuoden ainut pitkis tekemättä, kysyin järjestäjältä saisiko millään juosta tuplat. Lupa heltisi. Juoksin juoksun ja tutustuin juokseviin ihmisiin. (Joista tuli mun oma jengi, jonka kanssa on tullut myöhemmät kisat kahlattua läpi) Joku siinä paikan päällä totesi, että jos nyt tuon sait juostua, niin kyllä maratonistakin selviäisit. Piti se sekin sitten kokeilla. Lokakuussa 2017 Vantaan maratonilla selvisin maaliin kivistävin lihaksin muutaman sekunnin alle neljän tunnin. Olo oli kuin supersankarilla seuraavan viikon.
Samoihin aikoihin alkoi juoksuporukan Facebook- ryhmässä viritä keskustelua Karhunkierrokselle ilmottautumisesta. Muiden vanavedessä ilmottauduin mukaan 55 km:lle. (Jonka korotin myöhemmin 80 km:n) Ilmottauduin polkujuoksukouluun ja aloitin sen myötä säännöllisen lenkkeilyn.
2018 selvisin maaliin Karhun 80 km:lla. Juoksin myös Masokistin unelman ja muutaman muun pienemmän kisan. Nälkä kasvoi syödessä. Halusin selvitä Karhun pitkästä matkasta, ja saadakseni jotain järkeä treeneihini, otin itselleni valmentajan vuoden loppupuoliskolla.
Karhun lisäksi tuli ilmottauduttua muihinkin kisoihin, ja lopulta vuosi 2019 meni liivijahdissa. Liivi tuli, ja kuulun nyt kolmeen eri liivijengiin. Kaksi muuta ovat rintaliivijengejä.
2020 olisi tiedossa yksi 24h sisähallikisa, Karhunkierroksen 160km ja Backyard ultra. Loppuvuodelle on vielä keksittävä jotain.
Minusta on tullut urheileva ihminen, ja vakavan identiteettikriisin ja juostujen kilometrien kautta alan vähitellen hyväksyä ajatuksen. Ehkä ultrajuoksujen järjettömyys tuo sitä pientä säröä elämään, mitä kaipaan ajoittain kuullessani rappion jo vaimenneen kutsun.
Kuvatakseni asennettani Backyard ultraan, lainaan jo esittelyn alussa käyttämääni kappaletta.
"Hold on, it's never enough
It's never enough until your heart stops beating
The deeper you get, the sweeter the pain
Don't give up the game until your heart stops beating "
Todellisuudessa pää ja jalat pettävät valovuosia ennen sydäntä, mutta tarkoitus on edetä niin kauan kuin suinkin mahdollista. Kuinka vähän tai paljon se on, jää nähtäväksi.
#12 Carl "Calle" Hobbs
As a teenager I did cross country and road race with some success, but it followed with years of work, studies and lack of motivation to train every day. After finding some passion again during 2015 I suffered a knee tendon injury early 2016. It took me two years to fully recover. During those years of frustration, I learnt that running was never about competing with others. Runnings was the time of day when I could escape the rest of the world and that is why I love it so much and why I needed it. During 2017 and early 2018 I experienced my first real trail and ultra runs. Until this day I am still discovering my own weaknesses but also learning my strengths as a trail and ultra-distance runner. The backyard ultra is another step for me to try to gain experience of how my body works and see how much I can push myself. I am still very much a beginner which gives me the urge to try new things and to gain new skills. In 2020 I am also running the three major ultras in Finland; Nuts Karhunkierros 100miles, Nuts Ylläs 100miles, Vaarojen 130km and the two big ones in Sweden; Kullamannen 100miles and High Coast Ultra 130km.
Whilst running long distances, I believe most runners who also enjoy battering your own body and mind to a state survival through endless miles of mud, wind, water, snow and hills can relate to the beautiful experiences one can have, both alone and together with others whilst wishing it was over, but these are the moments I am sure that everyone at the end of the day loves. If you make friend with pain, you will never be alone… and occasionally you get lucky enough to meet people who enjoys the same thing as you. I am looking forward to run the Backyard Ultra, and I am sure it will provide everything above.
#13 Janne "Linola" Simola
 |
Mutta koitetaanpa sitten palata itse asiaan eli minuun. Iältäni olen suurinpiirtein 38-vuotias miesoletettu suomen kauniista pääkaupungista. Tai oikeasti olen Suomen Turusta, mutta tätä nykyä olen Helsinkiläistynyt.
Juoksuun olen hurahtanut kaksi kertaa. Ensimmäinen ”hurahdus” oli noin kuusi vuotta sitten, kun kävin yhden kerran kokeilemassa juoksua huoltojoukkojen kanssa ja totesin, että tämä ei ole mun juttu! Silloin tosiaan juostiin maantiellä, eikä se homma sopinut mun hennoille jaloille ollenkaan.
Toinen hurahdus taisi tapahtua hieman yllättäen niihin aikoihin, kun tapasin nykyisen kumppanini muutama vuosi sitten. Ja niin on kummallinen tuo ihastumisen voima, että meikäläisestäkin tuli juoksija vähän niin kuin puolivahingossa. Ja onhan juoksuharrastuksessa sekin hyvä juttu, että ei ihan hirveästi tarvitse laskea montako sushipalleroa voi buffassa syödä, kun energiankulutus on silleen sopivasti koholla monta kertaa viikossa.
Metsä ja polut ovat se ”mun juttu”. Olen tämän harrastuksen myötä löytänyt itsestäni varsinaisen ”eräjorman”, joka on aina valmis pakkaamaan repun ja lähtemään lähimetsiin tai vaikka lappiin viikonlopuksi tuntureille haahuilemaan. Parhaana lenkkikaverina puolison lisäksi toimii uskollinen labradorinnoutaja Into, joka kulkee mukana lyhyemmillä juoksuilla ja vähän pitemmillä ja rauhallisilla retkillä.
Juoksu tempaisi minut siinä määrin mukaansa, että olen jo muutaman vuoden ajan vetänyt myös polkujuoksu yhteislenkkejä ja toiminut oppaana aloitteleville juoksijoille pääkaupunkiseudulla. Juoksutapahtumissa minuun voi törmätä myös siellä ”tiskin toisella puolella”. Hääräilen mielelläni vapaaehtoisena juoksutapahtumissa erilaisissa tehtävissä.
Ultrajuoksu tuli kuvioihin mukaan vähän, niin kuin itsestään. Ensimmäiset ultrajuoksut juoksin vuonna 2018 Karhunkierroksen 55km ja sitten heti perään vielä samana kesänä Nuuksion 70km. Nopeuttahan minulla ei ole lyhyillä matkoilla eikä sen puoleen pitkilläkään matkoilla, mutta tykkään tehdä asioita perusteellisesti, joten siksi ultrajuoksu sopii minulle, niin kuin ”Chili silmään”.
Vuodelle 2019 oli suunnitelmissa juosta yksi yli 100km kilpailu. Se oli sitten tuo Halloween Hike. Matkaa kertyi pienten eksymisten kanssa 104km ja olisihan tuota jatkanut vielä sen 60 kilometriä lisääkin. Mutta mikäpä olisikaan parempi paikka juosta se ensimmäinen satamailinen, kuin Nuuksio backyard ultra? Ohoh, tässähän tuli julkistettua tavoite ensi vuoden kisaan! Huoltojoukot ja sometiimi asettivat tavoitteeksi 100 mailia eli 24 tuntia liikunnanriemua.
Juoksijan omat kommentit:
“Kiitosta vaan huoltojoukoille viiltävästä biosta ja tavoitteiden asettamisesta puolestani. Pari korjausta on pakko tehdä heti. Ensinnäkin Halloween hikessa ei olisi kyllä mennyt juuri yhtään enempää. Ja toiseksi kyllä se ihastuminen varmaan edesauttoi asiaa mutta kyllä sen innostuksen sai aikaan se että yleensäkin kuulin jutusta nimeltä polkujuoksu ja kävin kokeilemassa. Olihan se sata kertaa hienompaa kuin se tasamaan nylkyttämisestä jäänyt kokemus :). Mitä noihin talkoojuttuihin tulee niin olisi mukava tehdä enemmänkin mutta ei oikein aikataulut anna myöden. Karhunkierros on ollut vakio jo 3 vuotta.
Linola on tosiaan ihmeainetta. Se pelasti minut jo ensimmäisen kerran kun olin rinkka selässä vaeltanut tänne Helsinkiin tapaamaan ihastukseni kohdetta. Töissä hikoillessa ja kilometritolkulla kävellessä takapuoli niinsanotusti “hitsasi kiinni” ja piti ennen ensitreffejä marssia apteekkiin ja kertoa tuosta kiusallisesta vaivasta minua palvelleelle nuorelle naishenkilölle. Hän suositteli Linolaa ja sehän olikin sitten rakkautta ensi sipaisuilla. Ensitreffit oli pelastettu. Sittemmin olen innokkaasti jakanut Linolan ilosanomaa aina kun aihetta sivutaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Luulin tietäväni Linolasta ja sen käytöstä kaiken oleellisen mutta sain Halloween hikessa todeta olevani väärässä. Juoksentelin Jukan kanssa osan matkaa ja hän oli varustautunut kumihanskoin että voi hygieenisesti levitellä tuota ihmeainetta pitkin kisaa tarvittaessa. Onhan tuo loistava oivallus. Saattaa kisa mennä muuten mielenkiintoiseksi jos tarvitsee samalla kädellä levittää Linolaa alapäähän ja syödä niistä huoltopisteen kulhoista”
#14 Sami Loikkanen
kuvioihin. Kun kaikkea ei jaksa niin jalkapallo sai väistyä. Kerkesin pelailla eri sarjatasoilla n. 17 vuotta jonka jälkeen höntsälätkää muutama vuosi. No ne jäi ja tutustuin triathlonin saloihin. Pari puolimatkaa, perusmatkoja ja kakkuna viime kesänä Ironman Tallinnassa.Pari ultra juoksua Kaarinassa 6 h, 2 kertaa karhunkierros 83 km ja kerran 55 km. Vaarojen 65 tuli jolkoteltua myös. Tämä on hyvää harjoitusta nuuksion 72 varten. Innolla odotan tätä.
#15 Juha "Suomen kovin sinnittelijä" Jumisko
Nämä kauniit ja vähän nolot kanssajuoksijoiden kuvaukset lämmittävät mieltä, mutta todellisuudessa olen enemmänkin erakko yleisjuoksija, joka antaa joskus periksikin.
Kokemusta ultrajuoksusta alkaa olemaan jo mukavasti, Backyard-konseptista ei niinkään. En ole nopea, vaan koen enemmänkin hitaat ja hankalat kisat omiksi vahvuuksiksi. Kolme pientä lasta kotona pitää huolen, että yövalvomisista ja pikkutorkuista saan myös kisassa tarvittavaa kokemusta. Lisäksi tykkään syödä. Näistä syistä Backyard voisi sopia juoksijaprofiililleni kohtuullisen hyvin.
Minulle ultrajuoksu ei ole ensisijaisesti kilpailua muita vastaan mutta tässä konseptissa se on lopulta välttämättömyys. En lähde mukaan säästelläkseni muihin kisoihin tai jokin pyöreä kilometrilukema mielessäni. Lähden juoksemaan niin kauan kuin joku muukin on vielä radalla. Toivottavasti kisa tarjoaa uusia kokemuksia, kipua ja muita tunteita, sekä mukavaa ajanvietettä kesäviikonlopulle.
Yksi työkalupakistani löytyvistä salaisista aseistani kisaan on muuten lainattu kaimaltani Miedolta. Katson joka kierroksen jälkeen peiliin, puristan käden nyrkkiin ja sanon PERKELE!
#16 Sami Kuusi
#17 Laura Lakio
Polut kutsuivat asfalttia enemmän, ja viime vuosina olen viihtynyt muutaman kisan verran vuodessa ultramatkoilla kotimaassa ja vuorilla.
Yleisesti ottaen juoksen, koska pidän juoksemisesta. Juoksen luonnossa, koska siellä sielu lepää. Mutta yhtä hyvin voin laittaa selkääni rinkan ja kadota hetkeksi erämaahan ihan kävellen.
Viime vuonna kisatulos oli harmillisen usein dnf, joten tälle vuodelle päätin pelata varman päälle ja osallistua kisaan jossa on ääretön määrä startteja eikä maalia ollenkaan. Dnf:lläkään ei varsinaisesti erotu joukosta!
#18 Visa "Sarvijoen Eka Vekara" Kivinen
Olin ennen NBU 2019 juossut muutaman kerran 100 km, joten siinä mielessä 161 km tuntui hyvältä tulokselta, mutta kisan jälkeen jäi kuitenkin vielä sellainen tunne, että pidempikin suoritus olisi ollut mahdollinen, jos imeytymis/vatsa-ongelmat eivät olisi tulleet niin kiivaana oman suoritukseni loppuvaiheessa.
Kai tässä vaiheessa on tunnustettava, että tämän vuoden kisaan on yksi selkeä tavoite eli mennä pidemmälle kuin viime vuonna. Lähden myös tämän vuoden kisaan kasvattajaseurani Peräkylän Ponnistuksen mottoa seuraten: Tosissaan, mutta ei vakavasti! (Kisassa tai sen järjestelyissä PePo:lla onkin vankka edustus. Mukana ovat ainakin Pohjan Tähti, Imatran Voima, Korven Keiju, Kutajoen Rentukka, Eka Vekara ja Suomenlinnan Susi.)
T: Visa Kivinen alias Sarvijoen Eka Vekara
#19 Anton Aro
alittaen komeasti juuri ja juuri kahdeksan tuntia. Kerrottuani keväällä haasteesta lähipiirini irtisanoutui kaikista vastuista todeten: ”Tää ei sitten ollut meidän idea.” Eipä niin - pohtiessani missä yrittää alittaa maratonilla kolme tuntia, ystäväni heitti tämän haasteen saatesanoin: ”Et ehkä pääse tätä kolmessa tunnissa, mut vois olla siistiä” ja vartin päästä olin ilmoittautunut.
Tätä edelsi viidentoista vuoden työmaa alppihiihdon ja pyöräilyn parissa, toistellen itselleni vakiolauseita ”ei mun polvilla pysty juoksemaan” tai ”juoksu tuhoaa pyöräilijän jalat”. Ironista kyllä, olin väärässä molemmissa. Pystyin kun pystyinkin juoksemaan, ja eräs akateeminen tutkimus jopa totesi, että pyöräilijöille tehty juoksuinterventio nosti hapenottokykyä liikaa ja liian aikaisin.
Zugspitzellä siis totesin juoksun olevan oma juttuni, minkä jälkeen ne polvet sitten tulehtuivat, ja totesin ettei juoksu olekaan minua varten – siihen asti, kunnes alkuvuonna 2019, työreissun tiimellyksessä englantilaisella nummella löysin juoksun uudelleen. Kesän alkajaisiksi vuorimaratonille Sloveniaan, ja lämpöhalvauksen oireiden kanssa häntä koipien välissä kotiin. Uudella voimalla syksyllä Nuuksioon, ja jälleen häntä koipien välissä kotiin: vain 10 kilsaa ennen maaliviivaa löysin sorakasan, johon lopulta jäin. Lannistumatta uudella voimalla loppukauteen ja hyvähän siitä lopulta kairattiin.
Reilut puoli vuotta vanhentuneena (aika näyttää paljonko viisastuneena) lähden Nuuksion kesäiseen iltaan avoimin mielin, käsijarru päällä. Hylkään haaveet NBU yhden kierroksen reittiennätyksestä heti ja nautin matkasta sekä seikkailusta, jonka uskon enimmäkseen tapahtuvan omassa päässä. Toki voin todeta arkisen etätyöpäivänkin olevan välillä seikkailu (omassa päässä), ei siinä mitään. Enimmäkseen yksinäisenä puurtajana odotan paljon kohtaamisia kanssajuoksijoiden kanssa, yhdessä päässee pidemmälle. 1+1 voi olla enemmän kuin kaksi myös juostessa.
Juoksijanimen uskon tarttuvan matkalla, niin on ennenkin käynyt. Mutta toteemieläimeni on susi.
#20 Juha "juhatapio1974" Romakkaniemi
suuntana on ensivisiitti Nuuksioon.
Taisin olla liikkuvainen lapsi, kun muistan jo kolmivuotiaana vauhtiani hillitsemään saamani valjaat. No niiden takaa löytyy oma tarinansa. Lapsuudestani muistan päällimmäisenä pihapiirin hipat, leikit ja pallopelit, sekä talven hiihdot, luistelut ja lumileikit.
Nuoruudessa ajan ja mielenkiinnon vei hiljalleen pallon potkiskelu. Liikuttuahan siinäkin tuli, vaikka valmennus jäi vähälle tärkeimpinä hetkinä. Futista tuli kyllä pelailtua muutama vuosi vielä aikuisiässäkin ja yhtenä mukavana muistona on jäänyt Englannin nykyisen valioliigaseuran kohtaaminen ystävyysottelussa, jossa ilma oli lämmin ja kyyti kylmä. Mutta YNWA ja terveisiä kaikille pool-faneille.
Perheen perustamisen myötä ajan vei hiljalleen työ ja perhe. Neljän alle kouluikäisen kanssa oli joskus tekemistä niin vaimolla, kuin minullakin. Esikoisemme sattui olemaan myös "salaisuuden lapsi", eikä neurologisesti niin tyypillinen. Elämä autismin valossa on kasvattanut koko perhettämme ja kasvattaa edelleen. Perheemme täydentyi myöhemmin vielä iltatähdellä, joten oma lätkäkentällinen oli kasassa.
Vuonna 2011 tarvittiin Rovaniemi Maratonin puolikkaalle osallistuvalle sokealle miehelle opasjuoksija ja tartuin haasteeseen. Lenkillä käynti antoi omaa aikaa ja puolikkaan opastuksesta selvisin kunnialla. Päätin jatkaa harrastusta ja asetin omaksi tavoitteeksi juosta maratonin. Vuodesta 2012 maratoneja olen juossut 1-2/vuosi. Myös opasjuoksut ovat jatkuneet.
Maratonien myötä eksyin poluille ja pian löysin itseni ultramatkoilta. Huomasin, että kun matka on tarpeeksi pitkä, niin osallistumusmaksun kilometrihinta laskee ja kun laukkoo läpi yön, niin majoitus sisältyy osallistumismaksuun. No oikeasti pidemmät matkat antavat paremman mahdollisuuden tutustua itseensä ja rajoihinsa. Perusmatkalle, meni sitten syteen tai saveen. Matkaa ovat siivittäneet samanhenkiset ihmiset, joista tärkeimpinä oman epävirallisen salaseuramme ACE Rovaniemen aceveljet ja muut kulmakunnan Juoksentelijat.
Tällainen Napapiirin sankari sinne olisi tulossa nauttimaan kisasta ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Kisaformaatti on kiinnostava. Mahtava päästä seuraamaan myös tekijäihmisten menoa läheltä. Toivottavasti saan laitettua myös itseni ahtaalle ja ulosmitattua harjoittelutaustaani vastaavan suorituksen.
Ai niin. Oma suosikkini kisan voittajaksi on nainen.
#21 Tuomo "@tuumori" Nurminen
Viimeisen vuoden juoksuhistoria on täynnä DNS merkintöjä ja sen vuoksi kilometritase on synkästi alijäämäinen, tähän NBU:aan onkin ladattu aika paljon odotuksia, noin 610km.
Osallistuin kyllä talvella kerran iltarasteille niin ehkä voinen keventää tavoitetta tasalukuun 600km.
Kaikille haastava kevät on antanut minun kevennellä huolellisesti ja uskon, että 2 kuukauden tapering-jakso takaa minulle erittäin kepeän jalan, toisaalta nyt olisi vielä 2 viikkoa aikaa tehdä kunnon määräviikot.
Nuuksio Backyard Ultralta odotan mahtavan isäntäväen tapaamista sekä kanssajuoksijoiden rinnalla kuljettuja kilometrejä.
#22 Janne Korpela
Urheiluun hurahdin kunnolla vuoden 2010 alussa. Tällöin vaaka näytti 104 kg, ja peruskuntokaan ei ollut hääppöinen. Muistan mitä tuskaa 9min alkulämpö juoksumatolla silloin oli.
Sinnikkäästi kuitenkin jatkoin treenaamista. Saman vuoden syyskuussa vaaka näytti 78kg, ja juoksin Ruissalossa puolimaratonin aikaan 2h 2min. Muistan vieläkin sen kisan jälkeisen epätodellisen hetken, kun kelasin ajatuksia taaksepäin, että juoksinko MINÄ juuri 21kilometriä.
Tästä meni pari vuotta ensimmäiseen maratoniin, ja sen jälkeen kun olin ekan maratonin juossut, alkoi kiinnostaa juosta pidempää matkaa.
Vuonna 2014 juoksin Ensimmäiset ultrani, 60km Perniön Suomijuoksussa ja 100km Härkätiellä,tämän jälkeen on tullut tehtyä vähän kaikenlaista. Vuosi 2015 meni pääosin triathlonin parissa jossa kiersin kaikki matkat,aina sprintistä teräsmiesmatkaan. Vuonna 2016 Kiersin polkujuksukisoja pisimpänä matkana karhunkierroksen 160km ja Ylläs-Hetta 135km. Sekä paljon lyhyempiä matkoja.
Vuosi 2017 on ikimuistoinen juoksuvuosi, juoksin Suomi100 juoksussa Nuorgamista-Helsinkiin heinäkuun aikana 1390km.
2018 ja 2019 on tullut kierrettyä eri mittaisia polku- sekä asfalttijuoksuja. Suomen päästä päähän juoksun jälkeen meni tosi pitkä aika ennen kuin juoksuun löytyi oikeasti taas intohimoa.
Tämän vuoden kisoista ei vielä hirveästi ole kerrottavaa,omatoimisesti juoksin maratonin aikaan 3h26min ja toukokuun lopulla 108km Liedosta Eerikkilään härkätietä pitkin.
Nuuksio backyardia harkitsin jo viime vuonna,mutta aikataulusyistä en koskaan ilmoittautunut. Tämän vuoden kisaan laitoin nimen listaan jo hyvissä ajoin. Ja lähdenkin mielenkiinnolla kokeilemaan tätä lajia. Mukana aion olla niin pitkään kuin vaan sääntöjen sallimissa aikarajoissa pysyn.
#23 Janne "Professori" Klasila
Huippuvuosistani on jo aikaa, mutta vähitellen on taas tullut uutta intoa, suorastaan vahvaa paloa lajiakohtaan. Tästä voisi lähteä käyntiin niin sanotusti uusi ura. Olisikohan se jo noin kolmas:)
Edellisen uran huippukohdiksi jäivät vuoden 2010 24h MM-kisat Brivessä, maratonennätys Tukholmassa vuonna 2011, 100km MM Belvesissä 2013, OxRoad Ultra 2013, Spartathlon 2015. Ja Karhu-viesti 2014 ;) Viimeisin pitkä kisa on 24h MM Belfastissa vuonna 2017, jossa syntyi vielä ihan kohtuullinen tulos. Viihdyn niin radalla, asvaltilla, rapuilla, poluilla kuin vuorillakin. Yhä enemmän noissa jälkimmäisissä.
Monta vuotta meni hukkaan erilaisten vammojen kanssa tapellessa. Samoin edellisen uran loppupuoli ylirasitusten kierteessä. Liian paljon kisoja, liian kovilla tehoilla ja liian pitkiä. Syyt ja seuraukset. Nyt on kuitenkin uusia mattoja tallissa ja NBU on siintänyt pitkään kiikarissa. Sitä varten on tehty nousujohteisesti töitä ja ainakin toistaiseksi kaikki on sujunut varsin hyvin. Juoksumäärät eivät ole olleet edelleenkään kovin kummoisia, viime kuukaudet vain 200-300 km/kk, mutta sitä on tuettu muilla lajeilla, maaliskuusta lähtien lähinnä pyöräilyllä. Kokonaisuutena treenimäärä on sellaisella tasolla mihin voin olla tyytyväinen ja kunhan saan lisättyä vielä juoksumäärän osuutta kesää kohti niin uskallan lähteä haastamaan NBU:hun aivan terävintä kärkeä.
Uskon että viime vuoden NBU oli vasta tietynlaista lämmittelyä ja tänä vuonna kärki painelee reippaasti enemmän kierroksia. Henkisesti pitää valmistautua olemaan kisassa mukana suurin piirtein tiistaihin asti. Suurin virhe olisi tänä vuonna lähteä ajatuksella että kuinka monta kierrosta kärki juoksee vielä 24 tunnin jälkeen. Nyt pitää lähteä laskemaan tuntien sijaan päiviä, montako päivää vedetään. Pitää tiedustella etukäteen pahimpien kilpailijoiden heikkoudet, milloin lähtee Soikkelin Joensuun lento, milloin Jumiskolla on aika hierojalle, ottaako Lempinen vain paketillisen suklaapatukoita mukaan (pitäisi ottaa lavallinen)... joku limiting factor sieltä aina lopulta löytyy;)
#24 Lasse "Kari Sakari" Sevonkari
Kestävyysjuoksuun sain ensimmäisen todellisen kosketuksen vuonna 2000, kun silloisen työkaverini Jarin kanssa päätimme osallistua (enää tässä vaiheessa on vaikeaa muistaa miksi) parin kuukauden varoajalla Helsinki City Maratonille. Asetelma ei sinänsä ollut reilu, sillä Jarilla oli takana menestyksekäs junioriura kestävyysjuoksun parissa ja omat juoksuni rajoittuivat siinä vaiheessa muutaman minuutin lämmittelylenkkeihin eri kamppailu-urheilujen parissa. Parin kuukauden innokas lenkkeily ilman minkäänlaista ohjelmaa puri kuitenkin siinä määrin, että maaliin pääsin hieman alle viidessä tunnissa – täysin rampana. Jarin osalta junnutausta näkyikin sitten kohtuullisen innokkaana alkuvauhtina, puolimatkaan parhaana Suomalaisena ajassa 1:13 – alkuvauhti toki "hieman" kostautui, mutta loppuaika oli kuitenkin kunnioitusta herättävä, hieman reilu 3 tuntia.
Kipinä juoksuun pääsi ensimmäisen maratonin jälkeen hiipumaan, mutta jäi kuitenkin kytemään. Juoksu palasi yllättäen kuvioihin kesällä 2006, jolloin naapurini (Jari hänkin, vaikkakin eri Jari ☺) sai houkuteltua minut saunalenkille. Jostain syystä silloin tuli lenkin jälkeen niin hieno fiilis, että ilmoittauduin vielä samana iltana Vantaan puolikkaalle. Tuon kesäisen illan jälkeen homma on jatkunut siinä määrin, että syksyllä 2019 tuli täyteen 30 täysmaratonia + lukuisa määrä muita kestävyyskisoja. Hyviä muistoja näistä juoksuista on paljon, mutta yksi mieleenpainuvimmista on vuoden 2017 Vantaan maratonilta. Koin tavallaan ympyrän sulkeutuvan, kun n. 2 kilometriä ennen maalia ohitin entisen työkaverini, jolle 17 vuotta aikaisemmin hävisin City Maratonilla lähes 2 tuntia. Positiivista tässä on vielä se, että hänen vauhtinsa ei ollut näinä vuosina juurikaan hiipunut.
Miksi sitten NBU… Ultrajuoksijan urani rajoittuu vielä tässä vaiheessa vuoden 2018 NUTS Pallas– Hetta 55km juoksuun ja vuoden 2019 Karhunkierroksen 83 kilsaan. Minun ei pitänyt koskaan juosta maratonia pidempiä matkoja, mutta polku-ultriin hurahtanut kaverini (tuleva NBU -huoltaja Antti) sai jotenkin ylipuhuttua – ja hyvä että sai. En tiedä niinkään pidentyneistä matkoista, mutta kokonaisuutena poluilla juokseminen on tuonut upean lisän hienoon harrastukseen. NBU:ssa ei toki lähtökohtaisesti ole mitään niitä hienoja asioita, joita mm. upeissa tunturimaisemissa kokee reitin varrella ja maisemien vaihtuessa. Ehkä lopullisena syynä osallistumiseen on se, että huoltajani jaksoi aiheesta riittävästi "jankata" ja minä yllytyshulluna lopulta taivuin tähänkin mukaan. Toisaalta hän myös lupasi, että minun ei tarvitse kuin juosta ja hän pitää huolen matkasta. Eli kai tässä saa vähän kuin ilmaiseksi yhden tavoitteen kuitattua – joskus lupasin itselleni juosta yli 100km (tiedän – kuulostaa ehkä hullulta kaverille, jolle 100 metriä on luonnostaan jo hieman ylipitkä matka...)
Toteeminimi… no nimihän se on siinä missä muutkin – ja sointuu kivasti (nuorin poikani ehdotti myös "Pentti Pippeliposkea" mikä olisi hieno nimi sekin).
#25 Sebastian Björkbom
Todella huonosti irtoaa runoja. 😊
#26 Petra Aho
Heippa!
Päätin lähteä NBU:hun kahden viikon varoitusajalla sen enempää asiaa miettimättä. Oletan, että tämä
kisa tulee muistuttamaan raadollisella tavalla sekä kisassa että tulevaisuudessa siitä, miksi niitä pitkiä lenkkejä oikein jolkotellaan. Nyt pandemian aikanahan on saattanut jäädä yksi jos toinenkin pitkis hieman liian lyhyeksi (lue: skipattu kokonaan).
No ei, kyllähän sitä nyt on muutaman kerran jalkaa toisen eteen laittanut. Viime keväänä juoksin Kaliforniassa Western States karsintakisan Sean O'Brienin, joka oli samalla ensimmäinen 100 kilometrin kisa ja sisälsi 4000 nousumetriä. Vaikka matkalla päätin, etten enää ikinä juoksisi puolimaratonia pidempää, ei intohimo juoksua ja rajojen etsimistä kohtaan kadonnut kuitenkaan. Tätä ennen olin asunut hetken Arizonan Flagstaffissa, jonka monipuoliset polut vuoristossa ja kannustavat juoksuyhteisöt johdattivat polku- ja ultrajuoksun maailmaan.
Backyard ultrat ovat minulle täysin uusi juttu, jota lähden innolla kokeilemaan. Todennäköisesti tällä kertaa samaa lenkkiä juostessa päätän, että en juokse enää koskaan uudelleen, mutta onneksi se kisan aikainen arviointikyky on ilmeisen heikolla saralla.
Nähdään pian! :-)
#27 Mikko Luusalo
Keskityn siis lähinnä kysymykseen "Miksi toisen kerran?"
Ensinnäkin tapahtuman ilmapiiri ja järjestelyt olivat mainiot. Huolto pelaa ja kaikilla on hauskaa. Tapahtuman formaatti on sikäli hieno, että eri vauhtiset juoksijat näkee toisiaan muutenkin kuin lähdössä. Tulee enemmän juteltua eri juoksijoiden kanssa kuin tavallisessa kilpailussa. Pienet huoltotauot tekee hommasta mukavaa, kun varsinaisen juoksemisen ajan voi keskittyä vain juoksuun.
Toisekseen viime vuotinen suoritus jäi kaivelemaan, kun olisin halunnut jaksaa paljon pidempään. Täytyy lähteä hakemaan revanssia, ja korjata pienet virheet joita tein ensimmäisellä yrityksellä. Viimeksi tein muutaman liian nopean kierroksen, kun halusin aikaa lämmintä ruokaa tai pikatorkkuja varten. Nyt aion jättää turhat rykimiset pois.
Kunnon suhteen yritän panostaa enemmän jalkojen lihaskestävyyteen, ja erityisesti reisiin. Kyykkyä, askelkyykkyä, kyykkyhyppyä ja muuta sellaista. Muuten harjoituskauden keskityn vauhtiin normaalimatkoilla ja suunnistukseen. Tämä on ainut ultra tällä kaudella, joten en aio tehdä juurikaan ultrajuoksuun tähtäävää harjoittelua. Ehkä tuolta lyhyempien matkojen kautta tulee helppoutta NBU:n kisavauhtiin, ja kuormituksen kasaantuessa homma etenee vanhoilla pohjilla.
#28 Stefan ”Punasusi” Granskog
Aloitin juoksuharrastuksen v. 2008 muutamien lähes liikkumattomien vuosien jälkeen. 7 viikkoa tuosta hetkestä järjestettiin kotisaarellani maratonkisa. Halusin kokeilla miltä se tuntuisi ja miten pitkä matka on. Kilpailusta tuli uskomattoman työläs ja aikaa kului 5 tuntia. Mutta pidin taistelusta, jota jatkaminen maaliin saakka vaati.Luin Christopher McDougallin kirjat Born to Run sekä artikkelin, joka kertoi vuoden 2009 Spartathlon-kisasta. Ne kiehtoivat minua, mutta vielä silloin maraton tuntui riittävän haasteellisesta matkalta. Ajatus ultramatkasta ja haave ylittää Spartathlonin karsintaraja jäivät kuitenkin kytemään.
Hankin sekä maasto- että maantiepyörät ja aloin uimaan v. 2009. Sitä seurasi monia erilaisia kisoja ja seikkailuja juoksun, pyöräilyn maastopyöräilyn ja triathlonin merkeissä.
Ensimmäisen pidemmän kilpailuni juoksin Tukholmassa 100 km kisassa 2015. Se ei mennyt suunnitellusti, mutta oli silti monella tapaa mielenkiintoinen kokemus. Sen jälkeen halusin kokeilla 24 h juoksua sisätiloissa, jolloin olosuhteita olisi helpompi kontrolloida. Tuo kokeilu päättyi 104 km lukemiin. Olin hölmistynyt ja shokissa, etten päässyt pidemmälle, mutta sitäkin vaikuttuneempi kanssajuoksijoiden helponnäköisestä taivalluksesta.
Viime vuonna juoksin ensimmäisen 100 mailin matkani 24 tuntiin ulko-olosuhteissa Ruotsissa TEC 100 miles -kisassa. Vuoden 2020 Espoon 24 h Endurance -kisassa ylitin Spartathlonin karsintarajan 180 km yhdellä kilometrillä.
Asun Ahvenmaalla ja kuulun täkäläiseen juoksuporukkaan nimeltä Canis Löpus (Canis on latinaa ja tarkoittaa sutta). Äidinkieleni on ruotsi. Suomea en vielä osaa kovin paljon, vaikka käyn Helsingissä joka toinen viikko.
(käännös A. Varila)
#29 Johan "Oulunkylän hirvi" Finell
Sittemmin olen kyllä huomannut että juokseminen on itsessään ihan hauskaa puuhaa. Lähestulkoon parasta mitä ihminen voi housut jalassa tehdä. Tyypillinen juoksuhetki? Kello on vähän vailla kuusi aamulla, loikin nilkkasyvyisestä vesilammikosta toiseen keskuspuiston poluilla matkalla pohjoiseen kohti työpaikkaa, säkkipimeässä, otsalamppu päässä ja ympärillä satelee hiljalleen räntää.
Tavoiteltava juoksufiilis? Ricky tick big bandin sanoin: ”Vaik on kilsoi takana niin hassuu miten jaksaa.” Hämmästys siitä että pystyy ylittämään itsensä kerta toisen jälkeen. Backyard ultra skabaan lähden mukaan siksi, että siellä tullee juostua samassa letkassa podiumityyppien kanssa pidempään kuin vain ensimmäiset 2.5 minuuttia, niinkuin normaalissa lappujuoksussa.
Tavoite? Olisihan se hienoa rikkoa ensimmäistä kertaa elämässään 100 km:n rajapyykki juoksuhommissa.
Toteeminimi? Hirvi, Oulunkylän Hirvi. Hirvi on hassu elikko joka ryskää jossain pusikossa sännätäkseen sivuille katsomatta tien yli, vain jatkaakseen pusikoissa ryskäämistä tien toisella puolella. Ogelista on tainneet kaikki luontaiset hirvet hävitä jo joitakin vuosia sitten, paikkaan tätä aukkoa.
#30 Patrik Buchlund
Nykyään kävelen lähinnä työntäen lastenrattaita. Sen takia tähän väliin sopii hyvin kisa jossa saa juosta just niin pitkään kuin jaksaa.
Otan eväät vaan viideksi päiväksi.
#31 Tomi "Tomppa" Kaukonen
Harrastin parikymppiseksi ampumahiihtoa ja hiihtoa. Sitten opiskeluaikana kuntourheilu unohtui vuosiksi.2002 muutimme vaimon kanssa entisiin kotimaisemiin Lahteen ja pikkuhiljaa iski uudelleen kipinä aerobiseen liikuntaan. 2004-2006 Finlandia-hiihdot ja 2005 HCM, jolloin totesin, että eiköhän juoksut ole juostu. Kuntoliikunta kuitenkin jatkui ja n 5-6 vuotta nyt aktiivisemmin sekamuotoisena. Hiihtoa, maastopyöräilyä, polkujuoksua. Urheilevien lasten tultua teini-ikään on harjoittelua täytynyt pikkuhiljaa lisätä, jotta pysyy vielä mukana! 2018 muutamia polkujuoksuja, 2019 Kreetan maraton ja X-trail 56km.
#32 Kari Pöntinen
Liikun arjessa paljon ja juoksen jalkapallon perässä viikoittain.
Tämän lisäksi olen harrastanut vajaat 5 vuotta hölkkäämistä säännönmukaisesti. Viime vuonna osallistuin Bodomjärven Ultraintervalliin, ja nyt on vuorossa tutustuminen polkujuoksun saloihin.
Kuvassa olen toukokuussa ihmettelemässä Helsingin Mustavuoren maisemia.
#33 Anne Rauhamäki
Tärkeää on hoitaa puutarhaa ja kehoa. Mieli, mikrobit, madot ja pörriäiset hoituvat siinä mukana. Luonnossa elän ja olen, sitä hengitän ja siihen palaan.
Juoksen, koska voin. En siksi, etten muutakaan voi tai osaa. Tulee vielä aika, etten enää voi. Silloin toivon muistavani, että joskus olen. Juossut, voinut, osannut ja elänyt.
Pidän kehostani. Siitä, miltä se tuntuu, kun sitä on käytetty juuri siihen, mihin se on luotu. Niin paljon, että se on melkein liikaa. Kuitenkin vain melkein. Liika on aina liikaa, mutta raja on veteen piirretty viiva.
En pidä rajoista, mutta pidän rajalla olemisesta. Taisteluni käyn mielelläni vain mielessäni.
#34 Juha-Kristian "Galis" Vainio
jäljiltä. Lähimetsien polkuja 6,7km kierroksella /tunti tuomassa fiilistä.
T. Juha-Kristian Vainio, Viimeiset pirkkalaiset, Pirkkala
#35 Harri Taavitsainen
Olen 40-vuotias 3 lapsen isä ja harrastanut aika monipuolisesti kaikkea koko ikäni.Ala-asteikäisenä yleisurheilua ja hiihtoa ja siitä lumilautailun pariin..
Joskus 2010 innostuin taas juoksusta enemmän ja erityisesti polkujuoksu vei mennessään.
Matkat pitenee ja elämyksiä haetaan!
Hyvällä ja rennolla fiiliksellä !
#36 Mika "Mjev" Videnoja
on ollut pääasiassa (polku)juoksu. Ensimmäinen maraton tuli juostua vuonna 2004. Sen jälkeen maratoneja kertyi harvakseltaan lisää. Jossain kohtaa matkat alkoi pidentyä ja nyt takana on muutamia polku-ultria. Viime vuonna NUTS Ylläs Pallas kisassa tuli ensimmäinen 100 mailin suoritus.
NBU on kiinnostava ja hiukan erilainen konsepti. Lähtiessä ei ole tietoa kuinka pitkään suorituksen saa aikaiseksi ja todennäkköisesti tulos on dnf. Siitä huolimatta täysillä mukana!
t. Mjev - RC Eemeli
#37 Ian “leisurely” Whiteside
juoksu homma. Tammikuussa alkoi treenit ja ”kisakunnossa” oltiin toukokuussa. Hieman yli 5 tuntia meni, mikä ei ollut huono saavutus, kun ajattelee, että ei sitä urheilua hirveästi futsal harjoitusten ja pelien lisäksi oltu harrastettu. Lisäksi onnistuin kaksi päivää ennen kisoja rikkomaan selän, kun tulin rappuset alas, joten ensimmäinen kisa ei mennyt pelkästään jäätävässä vesisateessa, vaan myös selkä vahvasti teipattuna ja vastoin lääkärin ohjeita.
Sen jälkeen kävin juoksemassa jokusen maratonin ja aika parani huomattavasti varsinkin Ateenassa.
Polkujuoksu puolella tuli juostua Bodom tupla, sitten oli vuorossa Nuts Karhunkierros 50km, Nuts Ylläs Pallas 50km. Siihen listalle on nyt tullut vinopino muita kisoja Nuts KK 80km, Ecotrail 80km, Ylläs Pallas 107km, ja tänä vuonna tulee kolmas Nuuksio 70km Classic Ultra. Yhdistävänä tekijänä näissä aina on, että tasaisesti aina taistellaan viimeisestä paikasta hitaasti mutta varmasti Eli”leisurely”.
2020 oli buukattu täyteteen ja UTMB:n lisäksi oli tiedossa monta polku juoksua. Yksi niistä Nuuksio Back Yard Ultra. Ajattelin, että siellä on hyvä käydä heittämässä pitkä lenkki KK:n jälkeen ja ennen Ylläs Pallasta. Toisin kävi ja tavoitteet muuttuivat selkeästi.. Tavoite ei ole enää vaan lenkki, mutta suurella todennäköisyydellä DNF joka tapahtuu jossain 3 ja 23 kierroksen välissä.
Juoksu sanontani on “Make friends with pain, and you will never be alone”.
#38 Jaana Thorström
Joskus menee hyvin, toisinaan vielä paremmin. Mutta huonojakin aikoja on ollut. Vasemmassa polvessa todettiin osteonekroosi 2010 loppuvuodesta ja molemmissa polvissa on ollut kierukan repeämät myöhemmin. Tällöin olen keskittynyt kuntouttamaan itseäni ja unohtanut juoksun pakon sanelemana monen kuukauden ajaksi. Minulle paras korvaava laji on ollut soutu. Viisas ihminen tietää heikkoutensa ja pyrkii korjaamaan niitä. Tämä on minulle hyvin vaikeaa. Nautin juoksemisesta ilman päämäärää ja heti, kun kroppa on kunnossa...niin kaikki hyödylliset lihaskunnot yms. pakkaa unohtumaan.
Juoksemisen aloitin vuonna 2005 ilman liikuntataustaa ja kehittyminen siinä on ollut iloinen yllätys. Juoksemisen aloitin inspiroituneena kurssikaverista, jota näin juoksemassa ja huomasin hänen nauttivan siitä. Kaipasin myös omaa aikaa. Juostessa sain olla rauhassa. Asetin heti ensimmäisen kävely- juoksulenkin tehtyäni (19.9.2005) tavoitteeksi puolimaratonin Paavo Nurmella 2006 ja maratonin seuraavana vuonna Tukholmassa. Nämä haaveet toteutuivat hitaasti, mutta varmasti. Oli voittaja olo! Ensimmäisen 100 km kisan juoksin Wihassa 2009 ja seuraavana vuonna 24 h Esportilla. 24 h juoksut ovat minun lempilajini ja niissä ennätys 204.752 km vuonna 2013 Steenbergenissä Hollannissa. Viimeisin melko onnistunut 24 h kisa on vuodelta 2015 Torinossa. Pitkissä kisoissa huoltajan rooli on erittäin tärkeä. Väsyneenä ( ja humalassa) ihminen ei tee järkeviä ratkaisuja! Haluan tässä vielä siteerata itseäni ”hyvät tulokset eivät tule ilman hyvää huoltoa” ja kiittää huoltajiani vuosien varrelta.
Olisin ollut halukas jo viime vuonna osallistumaan NBU: hun, mutta tällöin Lapin vaellus esti osallistumisen. Nyt olen tulossa kisaan avoimin mielin. Kisaformaatti on tosi kiinnostava ja on mielenkiintoista nähdä, miten kroppa toimii. Ihanaa on tietysti tavata myös muita juoksijoita ja huoltajia pitkästä aikaa!
#39 Karita Haapasalo-Tuomainen
pidentyneet ja vauhti hidastunut. Pisin matkani on mini-ultra Nuuksiossa viime vuonna. En varsinaisesti treenaa ultramatkoja varten, vaan juoksen lyhyitä lenkkejä lähes joka päivä ja katson sitten kuinka pitkälle tämä kantaa. Tosin, lyhyet lenkit pitenevät jonkun verran kevättä kohti.
Juokseminen on minulle elämäntapa. Itseni tai kenenkään muun voittaminen, mitalit ja ennätysajat eivät ole minulle merkityksellisiä. En myöskään pidä suuressa arvossa minkäänlaista täydellisyyden tavoittelua. Sitä on nykymaailmassa aivan liikaa. Täydellisyys on sitä paitsi tylsää. Tavoittelen mieluummin mahdottomuutta, jos sille tielle mennään. Mahdottomuudella ei ole rajaa, niin kun ei mielikuvituksellakaan. Tästä syystä osallistun myös backyard ultraan. Enkä tällä kertaa en enää piittaa tulevasta DNF tuloksestakaan.
#40 Olli "Pöllö" Hietajärvi
”Mitähän sitä tuli taas pöllöiltyä”, huomaan ajattelevani usein seisoessani taas uuden juoksutapahtuman lähtöviivalla. Olen sarjainnostuja, joka löytää itsensä usein mahdottomiltakin tuntuvien haasteiden ääreltä uudestaan ja uudestaan. Kai tämä jonkinlaista (positiivista) hulluutta on.
Innostus ultrajuoksua kohtaan heräsi, kun lääkäri kielsi minulta kaikki extreme-hommat. Tästä suivaantuneena suuntasin poluille ja päätin juosta ensimmäisen ultramatkani. Juoksua on tullut harrastettua nyt pari vuotta ja mielenkiinto pidempiä matkoja kohtaan kasvaa jatkuvasti. Nyt myös juoksuvaellus on alkanut vaikuttaa houkuttelevalta vaihtoehdolta liikkua luonnossa.
Juoksu ei ole itselleni vakavamielinen harrastus ja pyrinkin pitämään virneen kasvoilla matkaa taittaessani. Vaikka aika ajoin kesken juoksumatkan saatan kirota itseni ja jääräpäisen luonteeni manalan syvimpään onkaloon, on silti lähes heti maaliin tulon jälkeen mielessä jo seuraavat matkat. NBU:lle olen lähdössä kiertämään rinkiä iloisella mielellä, vaikka harjoitusmäärät ovat jääneet tänä vuonna hyvinkin vaatimattomiksi. Pitäähän se DNF joskus kokea.
#41 Jonna Kärkkäinen & #42 Jukka Heinonen
Tavoitteena välttää itsensä häpäiseminen, vakavat loukkaantumiset ja paha mieli - ja haluta yhä jatkaa marraskuisten häiden suunnittelua.
Sunnuntaina ei olla enää juoksemassa, mutta mitä pidemmälle lauantaina päästään sitä tyytyväisempiä ollaan.
Kuvassa tunnelmia Reykjavikin maratonin 2019 jälkeen.
#43 Stefan "Stefu" Mangström
siitä se sitten lähti.
Työkaveri sai minut kiinnostumaan polkujuoksusta ja sitä myöten ultrajuoksuista.
Viime vuonna pääsin maaliin kaikki kolme UTTF kisaa, joka onkin tähän asti kovin suoritukseni.
Kiinnostuin NBU:n erilaisesta konseptista ja lähden mielenkiinnolla kokeilemaan rajojani.
Nähdään lähtöviivalla.
#44 Marko "Koillisurpo" Pyhäjärvi
Siitä lähtien on tullut juostua enemmän ja vähemmän, ja viime vuoden pitkiäkin matkoja. Kivoimmat reissut ovat olleet Marathon du Mont Blanc (kuva), TDS, UTMB, Karhunkierros 166.
Erikoisinta on ollut juosta työmatkoilla Kiinassa, mutta parasta kuitenkin on juosta kesäyönä täysin yksin hiljaisessa ja viileässä metsässä.
#45 Heikki Puustinen
#46 Jani "Epäurheilija" Lempinen
Sattuneesta syystä kisakalenteri meni uusiksi. Alun perin olin suunnitellut yrittäväni UTTF liivin hankintaa tällä kaudella, mutta sitten tuo pienenpieni pöpöpahoilainen sekoitti nämä aikeet. Ja jouduin tekemään päätöksen tuon hulluttelun siirtämisestä kaudelle 2021.
Muistissa on edelleen viime vuoden tapahtuman tunnelma; kaikki hienot urheilijat, yleisö ja tarjotut kisaeväät... Onkohan puuro maistunut koskaan yhtä hyvältä? Tai tuleeko puuro enää koskaan maistumaan yhtä hyvältä? Tämä on asia, joka täytyy selvittää.
Lämpimissä muistoissa on edelleen myös se kuinka 22 tunnin juoksemisen jälkeen nukahdin hotelli Nuuksion sänkyyn vasta avaamani snickers patukan päälle. Huonesiivooja ei välttämättä ihan heti uskonut, että siinä keskellä sänkyä valkoisissa lakanoissa oleva ruskea epämääräinen möykky olisi vain sulanutta suklaapatukkaa. En meinaan minäkään sitä ihan ensimmäiseksi uskonut :D
Noh, ai millaisin tavoittein kisaan? No perisuomalaiseen tapaan lähden tekemään, sitä omaa parasta suoritusta ja tähtään rohkeasti pistesijoille 49 parhaan juoksijan joukkoon. Alkukauden treenit ovat menneet sen verran hienosti, että uskoisin tavoitteen olevan saavutettavissa. Paineita tästä en kuitenkaan ota, vaan siirrän sellaiset suoraan niille oikeille urheilijoille!
#47 Mikko Ojala
ensimmäiset ultrani viime vuonna Karhunkierroksella 83 km ja Pallakselta Ylläkselle 105 km. Tänne kirjoittelen oikeastaan siitä syystä, että kauden päätavoitteena ollut Karhunkierros peruttiin. Kuusamossa oli tarkoitus juosta eka satamailiseni.
Tää formaatti oli mulle tuttu, koska olen seurannut rapakon takana samaista kisaa ja samalla salaa miettinyt, että montakohan kierrosta sitä itse jaksaisi roikkua mukana. Nyt kun Suomessa kisa järjestetään ja osallistumiseen tarjoutui vielä mahdollisuus muuttuneiden olosuhteiden vuoksi, en keksinyt syytä olla lähtemättä ottamaan selvää.
Valehtelisin, jos sanoisin, että minulla ei ole tavoitteita matkan suhteen. Harjoitusmielessä juoksemani 12 h backyard ultra -tyylisen treenin myötä sain kuitenkin hieman tuntumaa ja ennen kaikkea nöyryyttä kisan vaativuutta kohtaan. Ensisijaiset tavoitteeni ovat kuitenkin henkisellä puolella ja NBU:lla pääsee toivottavasti kurkkimaan vähän sinne synkemmällekin puolelle – paikkaan, josta aiemmissa kisoissa olen nähnyt vain vilahduksia. Kokemuksena kisa tulee olemaan varmasti huikea ja kasvattava!
#48 Sakari Laakkonen
#49 Olle Rõuk
Minun kestävyysurheilija "urani" alkoi vuonna 2010, kun juoksin ensimmäisen kerran maratonin Tallinnassa. Koska en ollut siihen ollenkaan valmis ja olin ollut sairas juuri ennen sitä, melkein kuolin sitä juostessani. Mutta, jotain tässä todella kiehtoi minua.
Seuraavien vuosien aikana juoksin muutaman maratonin, kunnes vuonna 2013 kuulin ensimmäistä kertaa, että on mahdollista juosta myös pidempään. Osallistuin Laulasmaa Ultraan, jossa suoritin 90 km matkan. Sen jälkeen olin täysin myyty mies, enkä taaksepäin ole enää katsonut. Vuonna 2016 toteutin myös pitkäaikaisen unelmani ja läpäisin täyspitkän triatlonin. Ja seuraavan kahden vuoden aikana tein sen vielä 2 kertaa. Toinen niistä oli ”Ironman Tallinn”.
Kuitenkin päätyin takaisin ultrajuoksuun, mikä on paljon kiehtovampaa. Viime vuosina olen keskittynyt enemmän polku-ultrajuoksuun vuorilla. Vuoret ovat erityinen paikka tasaisen maan miehelle Virosta. Siellä juokseminen on aina erityinen tapahtuma.
Juoksun lisäksi olen aloittanut ultrajuoksujen järjestämisen. Järjestän tällä hetkellä vuodessa kaksi kilpailua: Eestin backyard ultra "Heavy Metal Ultra" elokuussa ja "Põgenemine" (”Pako”) keväällä. ”Põgenemine” on kilpailu, jossa jokainen lähtee samaan aikaan samasta paikasta ja tavoitteena on juosta vuorokauden aikana niin kauas lähtöpaikasta kuin mahdollista itse valitussa suunnassa ja reitillä. Tuloksena mitataan suora viiva lähtöpaikan ja lopettamisen paikan välillä. Kisan lähtö on joka vuonna eri paikassa.
Nuuksio Backyard Ultrassa on aika vaikea jotain tavoitetta sanoa. Olen kyllä järjestänyt backyard ultraa, mutta en ole itse koskaan sitä juossut. Tein itselle säännön, että en keskeyttä kisaa kierrosten välissä. Jos en ehti takaisin uutelle kierrokselle, sitten en ehti, mutta en keskeyttä kahden kierroksen välissä.
#50 Daniel "Lester" Fernandez
10 days before the race, I decided to participate.
I come to enjoy the event, gain experience and make friends.
One lap at the time, and as long as I can keep smiling!
#51 Hannes Veide
Hello.
To speak myself I have to go back time when I was just a boy. I started biathlon training at
young age. Even though my selfesteem was high, everything didnt go as planned and I quit. I found intrest to do sports again at 2008 when skimarathons become my passion. But as there was many winters with too less snow, running came more and more to my trainingplans.
My first ultrarun was Haanja 100 at 2012 and I won it. Now not only my mind, but heart and soul was "sold" and I become taking ultraraces more seriously. There was already desire for longer and longer races. Now there is already 44 ultraraces and every race has its own intresting and emotional story. Most precious achivements for me are: finishing Spartathlon 246km race, 2nd place at Kauhajoki Ultra 48h race and Heavy Metal Ultra (last man standing) 2019 1st place.
For me every race where I need to focus to fight hard fight with myself is precious and special. I love to run long!
#52 Matias Laakkonen
Minun kestävyysurheilija "urani" alkoi vuonna 2010, kun juoksin ensimmäisen kerran maratonin Tallinnassa. Koska en ollut siihen ollenkaan valmis ja olin ollut sairas juuri ennen sitä, melkein kuolin sitä juostessani. Mutta, jotain tässä todella kiehtoi minua.
Seuraavien vuosien aikana juoksin muutaman maratonin, kunnes vuonna 2013 kuulin ensimmäistä kertaa, että on mahdollista juosta myös pidempään. Osallistuin Laulasmaa Ultraan, jossa suoritin 90 km matkan. Sen jälkeen olin täysin myyty mies, enkä taaksepäin ole enää katsonut. Vuonna 2016 toteutin myös pitkäaikaisen unelmani ja läpäisin täyspitkän triatlonin. Ja seuraavan kahden vuoden aikana tein sen vielä 2 kertaa. Toinen niistä oli ”Ironman Tallinn”.
Kuitenkin päätyin takaisin ultrajuoksuun, mikä on paljon kiehtovampaa. Viime vuosina olen keskittynyt enemmän polku-ultrajuoksuun vuorilla. Vuoret ovat erityinen paikka tasaisen maan miehelle Virosta. Siellä juokseminen on aina erityinen tapahtuma.
Juoksun lisäksi olen aloittanut ultrajuoksujen järjestämisen. Järjestän tällä hetkellä vuodessa kaksi kilpailua: Eestin backyard ultra "Heavy Metal Ultra" elokuussa ja "Põgenemine" (”Pako”) keväällä. ”Põgenemine” on kilpailu, jossa jokainen lähtee samaan aikaan samasta paikasta ja tavoitteena on juosta vuorokauden aikana niin kauas lähtöpaikasta kuin mahdollista itse valitussa suunnassa ja reitillä. Tuloksena mitataan suora viiva lähtöpaikan ja lopettamisen paikan välillä. Kisan lähtö on joka vuonna eri paikassa.
Nuuksio Backyard Ultrassa on aika vaikea jotain tavoitetta sanoa. Olen kyllä järjestänyt backyard ultraa, mutta en ole itse koskaan sitä juossut. Tein itselle säännön, että en keskeyttä kisaa kierrosten välissä. Jos en ehti takaisin uutelle kierrokselle, sitten en ehti, mutta en keskeyttä kahden kierroksen välissä.
#50 Daniel "Lester" Fernandez
I come to enjoy the event, gain experience and make friends.
One lap at the time, and as long as I can keep smiling!
#51 Hannes Veide
Hello.To speak myself I have to go back time when I was just a boy. I started biathlon training at
young age. Even though my selfesteem was high, everything didnt go as planned and I quit. I found intrest to do sports again at 2008 when skimarathons become my passion. But as there was many winters with too less snow, running came more and more to my trainingplans.
My first ultrarun was Haanja 100 at 2012 and I won it. Now not only my mind, but heart and soul was "sold" and I become taking ultraraces more seriously. There was already desire for longer and longer races. Now there is already 44 ultraraces and every race has its own intresting and emotional story. Most precious achivements for me are: finishing Spartathlon 246km race, 2nd place at Kauhajoki Ultra 48h race and Heavy Metal Ultra (last man standing) 2019 1st place.
For me every race where I need to focus to fight hard fight with myself is precious and special. I love to run long!
#52 Matias Laakkonen
#53 Ville Niemenmaa
Tarkoituksenani oli lähteä Unkariin juoksemaan Ultrabalaton mutta korona muutti sen suunnitelman.
Bongasin Nuuksion kisan ja tämä kuulosti niin mielenkiintoiselta joten ilmoittauduin mukaan.
Olen enemmänkin sellainen ”tasamaan tallaaja” eikä polkujuoksuista ole juurikaan kokemusta.
Ainoa juoksemani polkujuoksu on Vaarojen maraton 86km 2017. Ultrajuoksuista on sitten enemmänkin kokemusta. Mieleenpainuvimmat ultrat ovat olleet Authentic Phidippides Run 490km (2017), Kokkola Ultra Run 24h (2019) ja Kladno 48h (2019).
Nuuksioon lähden fiiliksellä ”kierros kerrallaan”.
Toivon olevani kisassa mukana vielä sunnuntai-aamuna. Tiistaina on oltava töissä joten viimeistään silloin pitäisi olla jo kotona Ylöjärvellä ;)
#54 Tomi Viitala
Olen keski-ikäinen keskimatkanultraaja, jonka ei koskaan pitänyt juosta maratonia tai sitä pidempää matkaa mutta tässä sitä taas ollaan valmiina viivalle. Kaiken lähtölaukauksena taisi olla pienet hölkkätapahtumat, joihin 80-luvun lopulla osallistuin isäni innoittamana. Muistelen kirjoittaneeni joskus ystäväkirjaankin, että tavoitteeni oli tulla maratoonariksi ja idolini oli Robert de Castella. No, kaksikymmentä vuotta meni eikä juoksu erityisesti käynyt mielessä ennen kuin reilu kymmenen vuotta sitten aloin jälleen juoksemaan kyllästyttyäni toimistotyötä tekevän pendelöijän laiskaan elämäntapaan. Kun neljän tunnin maratonin alituskin kuitenkin vei puoli vuosikymmentä, olen jälkikäteen kiitellyt itseäni siitä, ettei ammatinvalinta osunut juoksijaan.
Tavoitteeni NBU:lla ovat selkeät. Tarkoitus on ottaa maraton-/ultrajuoksu-urani toinen DNF ja ensimmäinen ei-loukkaantumisesta vaan henkisestä romahduksesta aiheutuva keskeytys. Kilometritavoitteena on saavuttaa uran ensimmäinen 100k ja ajallisesti uran pisin suoritus. Tulostavoitteita tärkeämpää minulle on kuitenkin tulla hakemaan oppia kokeneemmilta ultrailijoilta ja koetella henkistä kanttiani. Tähän valmistaudun mielikuvaharjoittelulla siitä, miten viimeistään +10 tunnin jälkeen omat jalkani tuntuvat järjettömän raskailta ja vieressä kaverit vaan vetävät kevyellä askeleella sirosti yli juurakkojen ja mäkien. Tässä kohtaa polkupitkisten tekemättömät viimeiset kilometrit ja belgialaisiin vehnäoluisiin vaihdetut lihaskuntopiirit syövät miestä siinä määrin, että tulee varmasti harjoiteltua ainakin hiukan huolellisemmin kuin aiemmin. Erityisesti polkujuoksuyhteisön edessä joudun häpeäkseni myöntämään, että uran tähänastiset parhaat flow’t ja runner’s hight olen saavuttanut kiertäessäni tartanipintaista ympyrärataa 150+ kertaa. Poluilla taas olen onnistunut yllättämään itseni lähinnä hitaudella: miten vauhtini poluilla voikin olla näin hidasta ja jalka tuntua raskaalta erityisesti teknisillä poluilla? Eikä tätä pettymystä ole lieventänyt Nuuksion kauniit ikimetsät tai Karhunkierroksen jylhät vaarat. Kertooko viehtymys ympyrän kiertämiseen mieleni yksinkertaisuudesta, riskiä karttavasta luonteestani vai sittenkin heikosta lihaskunnosta? Tätäkin yritän selvittää itselleni NBU:n aikana.
Ai niin, palatakseni Robert de Castellaan. Tätä kirjoittaessani jäin miettimään, miten ihmeessä olen kyseisestä juoksijasta ollut lapsuudessani kiinnostunut. Googlettamalla asia selvisi nopeasti. Kyseessä on australialainen maratoonari, joka voitti maratonin maailmanmestaruuden Helsingissä 1983. Kohtalon ivaa on, että hänen lempinimensä muiden kilpailijoiden keskuudessa oli ”Tree” paksujen jalkojen ja rauhallisen luonteen vuoksi. Pakko todeta Cheekiä mukaillen, että jotain samaa meissä ehkä on…
#55 Eero Jääskeläinen
Oon 27-vuotias musatyyppi ja kisassa mukana reilun viikon varoitusajalla.
Tumppasin röökin ja lähdin poluille vajaat kolme vuotta sitten, joten tuore, mutta sitäkin intohimoisempi polkuharrastaja. Kilsoja on tullut sittemmin kivasti ja menohalut on kovat.
Kisoissa en oo juurikaan ollut, mutta ystäväni suostutteli mut hakemaan backyardille mukaan kisaamaan kun Karhunkierros peruttiin. Kun peruutuspaikka tuli, ei voinut sanoo ei. Omat rajat on hakusessa, mutta niitähän tässä selvitellään.
Kipu on vain tunne, vai miten se meni.
#56 Heikki Kiili
Lainatakseni Jörn Donneria ja lisäämällä siihen omaani sanoisin, että liikunta kannattaa aina. Se on ollut suuri tekijä minun elämässäni ja sen sisältämissä kokemuksissa.
Kaikenlaista seikkailuliikuntaa on tullut harrastettua jo pienestä pitäen. Jonkinlainen motto voisi olla että ”Jokainen työ, joka tulee tehdä, sisältää jotakin hauskaa. Etsi se hauska ja työ muuttuu leikiksi.” — P.L. Travers, Maija Poppanen“.
Tuohon hauskan löytämiseen on usein liittynyt uuden kokeilu ja se että ei tiedä mitä tuleman pitää. Jollain tavalla se on aina kiehtonut minua. Jonkinlainen suunnitelma ja sitten vain matkaan. Tästä syystä Nuuksio Backyard ultra kiinnosti minuakin. Ei mitään hajua miten tulen siinä pärjäämään kun ei ole tällaisesta paljoa kokemusta. NBU:ssa hienolta tuntuu ajatus jokaisen yksilöllisestä taistelusta omaa mieltään vastaan, kuitenkin niin että kokemusta pääsee jakamaan muiden kanssa. Vaikka muut juoksisi karkuun niin uudessa lähdössä taas tavataan.
Odotan innolla tapahtumaa koska siinä olen juuri uuden äärellä ja sitä hauskuutta meinasin lisätä nahkahousuilla 😃👌
#57 Outi Seppä
Ei sole ko mennä!!
Se on mun slogan ja erittäin hyvä sellainen omassa päälajissa eli seikkailu-urheilussa. Ominta on kisata 4 hengen tiimissä 2-5 vuorokauden mittaisissa non-stop seikkailu-urheilukisoissa, joihin olen keskittynyt nyt yli 10 vuoden ajan. Seikkailu-urheilussa on vähän samaa kuin backyard ultrassa, eli ikinä ei tiedä koska kisa loppuu, kuinka monta kilometriä mennään ja kuinka monta tiimiä tai henkilöä kisan aikana tippuu kyydistä. Tyypillistä kummassakin on, että pitää olla nopea syömään, väsy tulee ja sleepmosterit väijyy:) eli ei se ole ko mennä ja yrittää viimeiseen saakka.
Seikkailu-urheilussa lajeja ovat juoksun lisäksi maastopyöräily ja melonta sekä suunnistus, joten olen tällainen allrounderi. Yritän siksi tasapainotella näiden lajien välillä siten, että voisin ylläpitää nykyisen tason kaikissa lajeissa ja jopa ehkä kehittää yhtä lajia kerrallaan askeleen eteenpäin. Suurien juoksumäärien sijaan olen siten keskittynyt tekemään laadullisesti hyviä juoksuharjoituksia ja ajoittamaan ne oikein suhteessa pyöräilyyn ja melontaan. Hyvä juttu tässä on, että juoksuvammojakaan ei tällä tahdilla ehdi tulla :)
Pitkiä seikkailu-urheilukisoja ei montaa vuodessa voi käydä, joten kisakuntoa yritän viritellä käymällä maratonmelontakisoissa, pyöräilykilpailuissa, juoksukisoissa sekä suunnistuskisoissa. Kun luin osallistujaesittelyjä, huomasin että taidan olla harvoja NBU:hun osallistuvia, joilla päälaji ei ole juoksu. Edellisestä juoksukilpailusta (puolimara) on jo reilu vuosi, joten backyard ultra on oikein virkistävää vaihtelua kisakalenterissa. Kisakuviot ovat menneet uusiksi moneen kertaan tänä keväänä ja sen vuoksi harrastamisessa on ollut jonkin verran - tai oikeastaan aika paljon - vaihtelua ja välillä punainen lanka on ollut kadoksissa. Kaikesta huolimatta ja joka tapauksessa harjoittelussa tärkeintä minulle on se, että tekemisessä säilyy hauskuus ja into.
Backyard ultra -konsepti on minulle aivan uusi tuttavuus ja mielenkiinnolla odotan seikkailua. Tässä kisassa nämä kaikki minulle entuudestaan tutut kisaelementit puuttuvat ja siksi konsepti kiehtoo minua. Uuden äärellä siis, kun ei ole tiimiä ympärillä (tosin yksin ei kuitenkaan tarvitse juosta), kantamuksia ei pahemmin ole, ei tarvitse suunnistaa eikä maastokaan ole aivan mahdoton. Tykkään juosta kaikenlaisissa olosuhteissa ja maastoissa, Olen erittäin hyvä peesissä roikkuja ja sitkeä ja toivon, että näistä ominaisuuksista olisi hyötyä tässä kisassa. Kisassa tavoitteena juosta mahdollisimman pitkään! Lisäksi tarkoituksena on tutustua muihin juoksijoihin kisan aikana ja nautiskella matkasta ja jokaisesta kierroksesta ja omista olotiloista sekä olla piittaamatta mahdollisesta väsymyksestä.
Joten niin kauan kuin jalat kantaa ja peesiä riittää, olen mukana kisassa! Boom!
#58 Juha ”Vihdin Nopein” Seppälä
Nimestä huolimatta nopeus on se
mikä minulta puuttuu - sinnikkyyttä sensijaan riittää.
Kovalla sisulla on läpäisty Sysimusta Satku, Karhunkierros 83, Transgrancanaria 65km ja Vaarojen Yö 65km.
NBU:lla jatkan niin kauan kunnes vauhdin puute koituu tuomioksi. Innolla odottaen kovaa kärsimystä!
#59 Hannes Pasanen
Hannes Pasanen, neljännen vuosikurssin ultrajuoksija. Kamppailulajien parista siirryin maratonin kautta triathloniin ja sieltä polkujuoksuun ja ultramatkoille. Oikeastaan saan kiittää rakasta vaimoani Sannaa tästä mahtavasta harrastuksesta. Olin pitkään uhitellut, että juoksen maratonin ja jouluna 2012 paketista sitten löytyi yllätyksenä lippu 2013 Helsinki City maratonille. Loppu sitten uhittelut ja oli pakko suorittaa. Puoli vuotta treeniä ja kuningasmatka kunnialla maaliin. Tulihan siinä tietysti 30 kilometrin kohdalla keltanokalle aikamoinen bonkkaus, mutta silti mentiin päätyyn.
Maraton ja juoksu vei mennessään. Jotenkin ei aluksi kuitenkaan pelkkä juoksu riittänyt ja muutaman vuoden triathlon hairahdus viivästytti poluille ja ultrille siirtymistä. Sitten lensi pyörä varastoon ja märkkäri kaappiin, kun metsä- ja vuoripolut lumosivat miehen. Siitä asti onkin tahkottu eripituisia kisoja monenlaisella menestyksellä. Matkat ovat pidenneet vain jatkuvasti ja haasteet muuttuneet hullummiksi, kuten nyt tämä Nuuksio Backyard Ultra. Eihän tällaista ihan selkeästi ajatteleva lähtisi suorittamaan.
Vuoret ja mäki ovat omimpia maastoja, joskin suomalaiset metsäpolut aina tärkeinä sydämessä. Mitä enemmän vertikaalia, sen mukavampaa on ollut tämän vuoden motto. Reilu viikko sitten tuli tunkattua 15012 nousumetriä 24 tunnissa ja varmaan joskus uudelleen. Suurimpana henkilökohtaisena tavoitteena harjoittelulle ovat pitkät itsehuollettavat ja -navigoitavat kilpailut, kuten Suomessa Synkkä Syysunelma ja Ranskassa Chartreuse Terminorum, johon olen osallistunut kahdesti. Ensi vuonna uudelleen. Ja tottakai syksyllä Synkkikselle.
Tavoitteet Nuuksio Backyardissa ovat kovat. Katsotaan, mihin jalka jaksaa.
#60 Benjamin Nilsson
1. Miksi Nuuksio Back Yard Ultra:
Koska oli niin mukavaa Nuuksio Back Yard Ultra Pikkujouluissa
2. Miksi juoksen:
vapaus, luonto ja saada se hyvä feelis polulla
3.Miten tämä harrastus alkoi:
Juoksuharrastaja alkoi kypsällä iällä vuonna 2008 kun isoveli ylipuhui minut juoksemaan maratonin (ensimmäinen Espoo Ranta Maraton) vaikka oli sitä mieltä että hullun homma ja että en tule mukaan. No sen jälkeen tuli pari Tukholman maratonia. Jalkavaivojen takia siirryin 2015 polulle ja on tultu juostua metsässä eri tapahtumissa maakuntamatkailua teemalla: Vaarojen M , Nuuksio Classic, Karhunkierros ja viimeisenä hullutuksena oli Markkasen_maraton.
Bongasin Nuuksion kisan ja tämä kuulosti niin mielenkiintoiselta joten ilmoittauduin mukaan.
Olen enemmänkin sellainen ”tasamaan tallaaja” eikä polkujuoksuista ole juurikaan kokemusta.
Ainoa juoksemani polkujuoksu on Vaarojen maraton 86km 2017. Ultrajuoksuista on sitten enemmänkin kokemusta. Mieleenpainuvimmat ultrat ovat olleet Authentic Phidippides Run 490km (2017), Kokkola Ultra Run 24h (2019) ja Kladno 48h (2019).
Nuuksioon lähden fiiliksellä ”kierros kerrallaan”.
Toivon olevani kisassa mukana vielä sunnuntai-aamuna. Tiistaina on oltava töissä joten viimeistään silloin pitäisi olla jo kotona Ylöjärvellä ;)
#54 Tomi Viitala
Tavoitteeni NBU:lla ovat selkeät. Tarkoitus on ottaa maraton-/ultrajuoksu-urani toinen DNF ja ensimmäinen ei-loukkaantumisesta vaan henkisestä romahduksesta aiheutuva keskeytys. Kilometritavoitteena on saavuttaa uran ensimmäinen 100k ja ajallisesti uran pisin suoritus. Tulostavoitteita tärkeämpää minulle on kuitenkin tulla hakemaan oppia kokeneemmilta ultrailijoilta ja koetella henkistä kanttiani. Tähän valmistaudun mielikuvaharjoittelulla siitä, miten viimeistään +10 tunnin jälkeen omat jalkani tuntuvat järjettömän raskailta ja vieressä kaverit vaan vetävät kevyellä askeleella sirosti yli juurakkojen ja mäkien. Tässä kohtaa polkupitkisten tekemättömät viimeiset kilometrit ja belgialaisiin vehnäoluisiin vaihdetut lihaskuntopiirit syövät miestä siinä määrin, että tulee varmasti harjoiteltua ainakin hiukan huolellisemmin kuin aiemmin. Erityisesti polkujuoksuyhteisön edessä joudun häpeäkseni myöntämään, että uran tähänastiset parhaat flow’t ja runner’s hight olen saavuttanut kiertäessäni tartanipintaista ympyrärataa 150+ kertaa. Poluilla taas olen onnistunut yllättämään itseni lähinnä hitaudella: miten vauhtini poluilla voikin olla näin hidasta ja jalka tuntua raskaalta erityisesti teknisillä poluilla? Eikä tätä pettymystä ole lieventänyt Nuuksion kauniit ikimetsät tai Karhunkierroksen jylhät vaarat. Kertooko viehtymys ympyrän kiertämiseen mieleni yksinkertaisuudesta, riskiä karttavasta luonteestani vai sittenkin heikosta lihaskunnosta? Tätäkin yritän selvittää itselleni NBU:n aikana.
Ai niin, palatakseni Robert de Castellaan. Tätä kirjoittaessani jäin miettimään, miten ihmeessä olen kyseisestä juoksijasta ollut lapsuudessani kiinnostunut. Googlettamalla asia selvisi nopeasti. Kyseessä on australialainen maratoonari, joka voitti maratonin maailmanmestaruuden Helsingissä 1983. Kohtalon ivaa on, että hänen lempinimensä muiden kilpailijoiden keskuudessa oli ”Tree” paksujen jalkojen ja rauhallisen luonteen vuoksi. Pakko todeta Cheekiä mukaillen, että jotain samaa meissä ehkä on…
#55 Eero Jääskeläinen
Oon 27-vuotias musatyyppi ja kisassa mukana reilun viikon varoitusajalla.
Tumppasin röökin ja lähdin poluille vajaat kolme vuotta sitten, joten tuore, mutta sitäkin intohimoisempi polkuharrastaja. Kilsoja on tullut sittemmin kivasti ja menohalut on kovat.
Kisoissa en oo juurikaan ollut, mutta ystäväni suostutteli mut hakemaan backyardille mukaan kisaamaan kun Karhunkierros peruttiin. Kun peruutuspaikka tuli, ei voinut sanoo ei. Omat rajat on hakusessa, mutta niitähän tässä selvitellään.
Kipu on vain tunne, vai miten se meni.
#56 Heikki Kiili
Kaikenlaista seikkailuliikuntaa on tullut harrastettua jo pienestä pitäen. Jonkinlainen motto voisi olla että ”Jokainen työ, joka tulee tehdä, sisältää jotakin hauskaa. Etsi se hauska ja työ muuttuu leikiksi.” — P.L. Travers, Maija Poppanen“.
Tuohon hauskan löytämiseen on usein liittynyt uuden kokeilu ja se että ei tiedä mitä tuleman pitää. Jollain tavalla se on aina kiehtonut minua. Jonkinlainen suunnitelma ja sitten vain matkaan. Tästä syystä Nuuksio Backyard ultra kiinnosti minuakin. Ei mitään hajua miten tulen siinä pärjäämään kun ei ole tällaisesta paljoa kokemusta. NBU:ssa hienolta tuntuu ajatus jokaisen yksilöllisestä taistelusta omaa mieltään vastaan, kuitenkin niin että kokemusta pääsee jakamaan muiden kanssa. Vaikka muut juoksisi karkuun niin uudessa lähdössä taas tavataan.
Odotan innolla tapahtumaa koska siinä olen juuri uuden äärellä ja sitä hauskuutta meinasin lisätä nahkahousuilla 😃👌
#57 Outi Seppä
Ei sole ko mennä!!
Se on mun slogan ja erittäin hyvä sellainen omassa päälajissa eli seikkailu-urheilussa. Ominta on kisata 4 hengen tiimissä 2-5 vuorokauden mittaisissa non-stop seikkailu-urheilukisoissa, joihin olen keskittynyt nyt yli 10 vuoden ajan. Seikkailu-urheilussa on vähän samaa kuin backyard ultrassa, eli ikinä ei tiedä koska kisa loppuu, kuinka monta kilometriä mennään ja kuinka monta tiimiä tai henkilöä kisan aikana tippuu kyydistä. Tyypillistä kummassakin on, että pitää olla nopea syömään, väsy tulee ja sleepmosterit väijyy:) eli ei se ole ko mennä ja yrittää viimeiseen saakka.
Seikkailu-urheilussa lajeja ovat juoksun lisäksi maastopyöräily ja melonta sekä suunnistus, joten olen tällainen allrounderi. Yritän siksi tasapainotella näiden lajien välillä siten, että voisin ylläpitää nykyisen tason kaikissa lajeissa ja jopa ehkä kehittää yhtä lajia kerrallaan askeleen eteenpäin. Suurien juoksumäärien sijaan olen siten keskittynyt tekemään laadullisesti hyviä juoksuharjoituksia ja ajoittamaan ne oikein suhteessa pyöräilyyn ja melontaan. Hyvä juttu tässä on, että juoksuvammojakaan ei tällä tahdilla ehdi tulla :)
Pitkiä seikkailu-urheilukisoja ei montaa vuodessa voi käydä, joten kisakuntoa yritän viritellä käymällä maratonmelontakisoissa, pyöräilykilpailuissa, juoksukisoissa sekä suunnistuskisoissa. Kun luin osallistujaesittelyjä, huomasin että taidan olla harvoja NBU:hun osallistuvia, joilla päälaji ei ole juoksu. Edellisestä juoksukilpailusta (puolimara) on jo reilu vuosi, joten backyard ultra on oikein virkistävää vaihtelua kisakalenterissa. Kisakuviot ovat menneet uusiksi moneen kertaan tänä keväänä ja sen vuoksi harrastamisessa on ollut jonkin verran - tai oikeastaan aika paljon - vaihtelua ja välillä punainen lanka on ollut kadoksissa. Kaikesta huolimatta ja joka tapauksessa harjoittelussa tärkeintä minulle on se, että tekemisessä säilyy hauskuus ja into.
Backyard ultra -konsepti on minulle aivan uusi tuttavuus ja mielenkiinnolla odotan seikkailua. Tässä kisassa nämä kaikki minulle entuudestaan tutut kisaelementit puuttuvat ja siksi konsepti kiehtoo minua. Uuden äärellä siis, kun ei ole tiimiä ympärillä (tosin yksin ei kuitenkaan tarvitse juosta), kantamuksia ei pahemmin ole, ei tarvitse suunnistaa eikä maastokaan ole aivan mahdoton. Tykkään juosta kaikenlaisissa olosuhteissa ja maastoissa, Olen erittäin hyvä peesissä roikkuja ja sitkeä ja toivon, että näistä ominaisuuksista olisi hyötyä tässä kisassa. Kisassa tavoitteena juosta mahdollisimman pitkään! Lisäksi tarkoituksena on tutustua muihin juoksijoihin kisan aikana ja nautiskella matkasta ja jokaisesta kierroksesta ja omista olotiloista sekä olla piittaamatta mahdollisesta väsymyksestä.
Joten niin kauan kuin jalat kantaa ja peesiä riittää, olen mukana kisassa! Boom!
#58 Juha ”Vihdin Nopein” Seppälä
Nimestä huolimatta nopeus on se
Kovalla sisulla on läpäisty Sysimusta Satku, Karhunkierros 83, Transgrancanaria 65km ja Vaarojen Yö 65km.
NBU:lla jatkan niin kauan kunnes vauhdin puute koituu tuomioksi. Innolla odottaen kovaa kärsimystä!
#59 Hannes Pasanen
Maraton ja juoksu vei mennessään. Jotenkin ei aluksi kuitenkaan pelkkä juoksu riittänyt ja muutaman vuoden triathlon hairahdus viivästytti poluille ja ultrille siirtymistä. Sitten lensi pyörä varastoon ja märkkäri kaappiin, kun metsä- ja vuoripolut lumosivat miehen. Siitä asti onkin tahkottu eripituisia kisoja monenlaisella menestyksellä. Matkat ovat pidenneet vain jatkuvasti ja haasteet muuttuneet hullummiksi, kuten nyt tämä Nuuksio Backyard Ultra. Eihän tällaista ihan selkeästi ajatteleva lähtisi suorittamaan.
Vuoret ja mäki ovat omimpia maastoja, joskin suomalaiset metsäpolut aina tärkeinä sydämessä. Mitä enemmän vertikaalia, sen mukavampaa on ollut tämän vuoden motto. Reilu viikko sitten tuli tunkattua 15012 nousumetriä 24 tunnissa ja varmaan joskus uudelleen. Suurimpana henkilökohtaisena tavoitteena harjoittelulle ovat pitkät itsehuollettavat ja -navigoitavat kilpailut, kuten Suomessa Synkkä Syysunelma ja Ranskassa Chartreuse Terminorum, johon olen osallistunut kahdesti. Ensi vuonna uudelleen. Ja tottakai syksyllä Synkkikselle.
Tavoitteet Nuuksio Backyardissa ovat kovat. Katsotaan, mihin jalka jaksaa.
#60 Benjamin Nilsson
1. Miksi Nuuksio Back Yard Ultra:
Koska oli niin mukavaa Nuuksio Back Yard Ultra Pikkujouluissa
2. Miksi juoksen:
vapaus, luonto ja saada se hyvä feelis polulla
3.Miten tämä harrastus alkoi:
Juoksuharrastaja alkoi kypsällä iällä vuonna 2008 kun isoveli ylipuhui minut juoksemaan maratonin (ensimmäinen Espoo Ranta Maraton) vaikka oli sitä mieltä että hullun homma ja että en tule mukaan. No sen jälkeen tuli pari Tukholman maratonia. Jalkavaivojen takia siirryin 2015 polulle ja on tultu juostua metsässä eri tapahtumissa maakuntamatkailua teemalla: Vaarojen M , Nuuksio Classic, Karhunkierros ja viimeisenä hullutuksena oli Markkasen_maraton.
Kommentit
Lähetä kommentti