Tilannepäivitystä:

Pari päivää on mennyt tiedotustilaisuudesta ja tilanne alkaa hahmottua sen verran, että Nuuksio Backyard Ultra toteutuminen alkuperäisen aikataulun mukaisesti näyttää todennäköiseltä. Monia käytännön asioita on vielä auki, mutta pyrimme tiedottamaan niistä sitä mukaan kun asiat etenee. 

Tällä hetkellä lähtölistalla on 57 nimeä. Olemme päättäneet nyt jäädyttää jonotuslistan, joten tulevat peruutukset tai siirrot ensi vuoteen eivät automaattisesti tarkoita jonotuslistan lyhenemistä. Tämä siksi, että pääsemme lähemmäksi 50 juoksijan määrää. Mikäli peruutuksia ja siirtoja tulee runsaasti, harkitsemme juoksijoiden nostamista jonotuslistalta mukaan kisaan.

Käytännön toimista, joita mahdollisesti tulisimme käyttämään ovat esimerkiksi huoltopöydän tarjoilun muuttaminen joko sisältämään ainoastaan juomaa ja lämpimän ruoan. Ehkä tämän lisäksi tarjolle tulee valmiiksi tehtyjä annospusseja perunalastuja ja makeisia. Näin huoltopöydältä saa nopeasti mukaansa haluamansa asiat. Huoltopöytiä tulee myös enemmän kuin yksi.

Lisäksi huoltajien määrää tullaan rajoittamaan. Ja toivomme osallistujilta mahdollisuutta miettiä kimppahuoltajaan, joka voisi huoltaa useampaa juoksijaa. Kavereita ja sukulaisia ei kannata kutsua katsomaan kisaa kuin vasta sunnuntaina, kun radalla on jo väljempää. Yritämme myös pitää somen kuumana, jotta kotisohvalla tiedetään missä oma suosikki menee.

Sisätiloissa tulee viettää mahdollisimman vähän aikaa. Siellä ei ole tarjolla kuin wc-tilat sekä kisan jälkeinen suihku. Mietimme myös parin tilapäisen ulkovessan hankkimista paikalle. Kannustamme juoksijoita ottamaan mukaan omat teltat yms katokset sekä tuolit, jotta voitte viettää kierrosten välisen ajan ulkona.

Lähtöalue, jossa juoksijan tulee olla lähtöhetkellä yritetään tehdä mahdollisimman isoksi, jotta juoksijoiden ei tarvitse seistä ihan vieri vieressä juuri ennen lähtöä.

Hygieniasta huolehtiminen on perusasiaa ja siihen tulemme tarjoamaan mm. käsidesiä yms.

Ennen kisapaikalle tuloa jokaisen juoksijan ja huoltajan tulee ehdottomasti olla terveenä ja ilman mitään tämän taudin oireita. Vaikka kuinka juoksujalka heiluu, niin olkaa rehellisiä ja kunnioittakaa myös muita kilpailijoita. Emme todennäköisesti kuitenkaan varaudu mittaamaan jokaisen paikalle tulleen kuumetta.

Tässä alustavaa listaa asioista, joihin haluamme kiinnittää huomiota. Otamme mielellään vastaan lisää ideoita mahdollisimman turvallisen kisan järjestämiseksi. Mikäli kaikkien ohjeistusten jälkeen joku juoksija ei tunne olonsa turvalliseksi osallistua kisaan, tarjoamme mahdollisuutta siirtää osallistumisen ensi vuoteen. Kuten tiedämme, tilanne voi muuttaa merkittävästi ennen kisaa, jolloin luonnollisesti mukaudumme niihin. Kiitos kärsivällisyydestänne ja pysykää terveinä!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Heikki Hihnala esittelyssä 17.10. kisaan

Esittelyvuorossa Lari Koivu 17.10. kisaan