Visa Eka Vekara Kivinen kisaraportti

 Nuuksio Backyard Ultra 2021, Sarvijoen Eka Vekara:

Osallistuin tähän kisaan vuonna 2019 ja matkaa menin silloin 100 mailia eli 161 km ja ’sijoituksissa’ olin neljäs. Olin tuohon rypistykseen kohtuu tyytyväinen, mutta vähän jäi kaivelemaan vatsan ongelmat viimeisellä neljällä kierroksella sekä vajavainen huolto.

Vuoden 2020 NBU:ssa matkaa kertyi 174 km eli 26 kierrosta, mutta lähtiessäni ’helpolle’ yöosuudelle reidet betonoituivat heti eikä juoksemisesta tullut enää mitään. Lopulta vaimo haki minut autolla yöosuuden puolivälistä, kun hoipertelu siinä kunnossa ei tuntunut enää mielekkäältä. ’Sijoitus’ oli kolmas, edelle menivät Juha Jumisko ja Kati Ahokas.

Vuoden 2021 kisaan startatessa minulla ei ollut oikein selkeää tavoitetta, mutta kai takaraivossa kuitenkin kyti ajatus, että ei kai tavoite voi olla mennä huonommin kuin edellisenä vuonna. Toisaalta olin ehkä myös miettinyt, että jos nyt tulee totaalinen ’mahalasku’, niin siihen voin sitten hyvin lopettaa NBU kisailuni.

Keväällä sain suostuteltua vanhan koulukaverini Sampo Nivalaisen toimimaan huoltajanani, vaimoni Miia Kivisen lisäksi. Sampo työskentelee ambulanssissa ja ajattelin, että tässä iässä kisaillessa, ei noista taidoista ainakaan haittaa ole. Vaimo on sen verran nähnyt näitä mun touhujani, jotta osaa kyllä nuo huoltohommat hoitaa mallikkaasti. Molemmat tyttäretkin Aava ja Inka tulivat huoltovarikolle lauantai-iltana auttamaan ja kannustamaan.

Kisaan starttasi 61 henkilöä ja alussa tuntuikin, että polulla oli varsinainen ruuhka. Kun olen tuota päiväkierrosta kiertänyt jo viime vuonna aika monta kierrosta, niin itselläni on muodostunut siihen tietyn tyyppinen rytmi, jota ei ollut alussa ryhmässä juostessa helppo pitää. Yökierroksille siirryttäessä tämä ongelma poistui, koska reitti menee enimmäkseen tietä pitkin ja sinne mahtui hyvin tämän kokoinen porukka. Aamulla klo 4 päiväreitille siirryttäessä sama rytmiongelma alkoi uudestaan ja ehkä parilla ekalla kierroksella vielä korostui. Luultavasti muutama, varmaankin vähemmän poluilla juossutta kisaajaa, juoksi suhteellisen reipasta vauhtia alun helpon osuuden, mutta polulle siirryttäessä vauhti hiipui ja heistä oli mentävä ohi, jos meinasi jättää itselleen riittävän huoltotauon. Parin kierroksen jälkeen opinkin, keiden edellä on parempi olla polkuosuuden alussa. Kuumuuden noustessa alkoivat sitten omat ongelmani; pidin märkää kangasta niskassa juostessa, mutta se ei jäähdyttänyt riittävästi. Lisäksi kuvittelin, että minulla oli energiavaje ja yritin väkisin syödä lisää, jottei kisa jäisi kesken. Tämä taas johti WC käyntiin joka kierroksella ja yhden kerran oksensin myös reilun annoksen ämpäriin. Kun huolto alkoi sitten kaatamaan reilusti vettä päälle, niin olo parani parin kierroksen jälkeen. Toisaalta kenkien läpikastuminen joka kierroksella, saattoi edesauttaa rakkojen paisumista loppukisasta. Monet kisailijat eivät näytä kaipaavan/tarvitsevan näin rajua jäähdytystä huoltotauolla, mutta oma kokemukseni viittaa siihen, että tarvitsen kunnon jäähdytyksen näin kuumissa olosuhteissa. No, vaikeita kierroksia oli joka tapauksessa tässä välissä varmaan 5 kappaletta ja muistan jo harmitelleeni, että kisa jää näin lyhyeen (jossain välillä 15-20 kierrosta). Kun jäähdytys saatiin kuntoon ja ravinnot alkoivat imeytyä, niin vuorokauden juoksun täyttyessä ajattelin, että tämähän näyttää hyvältä toiseen yöhön siirryttäessä, mutta kierroksella 24 oikeaan pohkeeseen tuli aika paha vaurio ja yritin pysähtyä sitä hieromaan matkalla, mutta ongelma ei poistunut. Huoltoalueella pyysin siihen hieronta-apua ja ystävällisesti Tuomas alkoi sitä hieromaan. Tuomaksen hieronta huoltoalueella ei täysin poistanut vaivaa, mutta lievensi sitä niin, että pystyin vielä jatkamaan polkukierroksia. Toiseen yöhön siirryttäessä mietin, että itseasiassa tieosuus voi olla helpompi kipeälle pohkeelle, kuin polkuosuus, kun ei tarvitse ottaa sillä vastaan samalla tavalla kuin poluilla hyppiessä ja näin kävikin, huomasin heti tielle siirryttäessä, että pohje toimi siinä paremmin. Toinen yö menikin mukavasti ja rauhallisesti, kun meitä kisailijoita oli enää jäljellä viisi: Hannes, Pekka, Kati, Anton ja minä. Hannes meni yleensä omaa vauhtiaan edellä ja me muut mentiin keskenämme enimmäkseen samaa vauhtia. Jostain syystä olin unisempi ekana juoksuyönä kuin toisena yönä. Antonin juoksu näytti yön alkuosuuksilla hyvin kevyen näköiseltä, mutta jossakin vaiheessa hänen juoksuunsa alkoi liittyä ähinä/voihkinta ja ajattelin, nyt on hänelle tullut jotakin vaivoja/kipuja, josta voi olla vaikea päästä yli ja niin Anton keskeyttikin kierroksen 31 jälkeen. Toisen yön vikoilla kierroksilla minullekin ilmestyi uusi vaiva, eli vasemman jalan etusääri/penikka kipeytyi pahasti. Tämä vaiva oli melkein vielä vaikeampi kävellessä kuin juostessa. Kun oikean pohkeen vaivat eivät olleet kokonaan poistuneet ja vasemman penikan vaiva oli todella kivulias, niin tiesin, että montaa kierrosta ei minulla ole enää edessä. Vikalla toisen yön kierroksella Kati kysyi Pekalta ja multa, että aiommeko mennä vielä juoksemaan päivälenkkiä, kun sinne siirrytään, ja vastasin totuuden mukaisesti, että aika pahat on jalkavaivat, mutta käyn ainakin yrittämässä yhtä kierrosta ja Pekka sanoi myöskin lähtevänsä päiväpolulle. Kati epäili, ettei hän pääse päiväkierrosta määräajassa, mutta starttaa sinne kuitenkin. No päivälenkille (kierros 35) lähdettäessä totesin Pekan kanssa, että lähdetään ’runttaamaan’ päiväpolun alkupätkä hyvällä vauhdilla, jotta jää sitten enemmän aikaa kompuroida juurakoissa aroilla jaloilla. Tällä kierroksella olimme hyvin ’aikataulussa’ ja Pekka tuntui tyytyväiseltä, kun mulla oli aika tarkka kuva paljonko aikaa pitäisi olla kulunut missäkin vaiheessa reittiä. No mutta jokainen askeleeni oli tällä kierroksella jo niin tuskallinen, että päätin, etten tule enää kierroksia juoksemaan (oikeastaan olin päättänyt tämän jo kierrokselle lähdettäessä, kun tiesin molempien jalkojen kiputilat). Lopun jyrkkään alamäkeen tultaessa meillä oli sen verran ruhtinaallisesti aikaa, että kävelin käytännössä urheilukentälle asti, jottei lopettaminen olisi näyttänyt niin epäloogiselta ja mua ei olisi liikaa yritetty painostaa lisäkierroksille. No kierrokselle 36 starttasin enää muodon vuoksi ja nilkutin sitten urheilukentän ympäri ja sitten menin ’aurinkotuoliin’ lepäämään ja juomaan ansaittua palautusolutta. Aika pian YLE’n haastattelija tuli sitten kyselemään miltä nyt tuntuu ja vastasin rehellisesti että olin hyvin tyytyväinen tämän vuoden suoritukseen.

Hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan, suurkiitos Heermaneille sekä muille vapaaehtoisille taas kerran.

Kiitos myös muille juoksijoille seurasta, hyvin vähän matkaa tuli juostua yksin, erityisesti pidin toisen yön melkeinpä tiimijuoksemisesta. Olihan minulla myös salainen oma tavoite, eli seurata todellisten juoksijoiden edesottamuksia läheltä mahdollisimman pitkään ja tässäkin tuli onnistuminen .

Viisi viimeistä kisaajaa lähdössä toisen yön kierroksille (kuvan ottanut Petteri Jokela).


Minä ainakin tarvitsen voimakasta jäähdytystä näin kuumalla ilmalla (kuvan ottanut Petteri Jokela).

Helteen helpottaessa juoksukin alkoi tuntua mukavammalta (kuvan ottanut Jarmo Koskela).


Tällä kertaa en epäonnistunut (kuvan ottanut Petteri Jokela).

Loppuvaiheessa huoltokäynnit muistuttivat jo formulavarikkopysähdystä ja huoltotiimi toimi rivakasti ja hyvin (kuvan ottanut Petteri Jokela).




  Yllä olevat kuvat on otettu saman tien kisan jälkeen sunnuntaina ennen nukkumaan menoa ja nämä vammat saivat minut lopulta keskeyttämään juoksemisen, mutta ainahan se johonkin loppuu.

Suurkiitokset vielä Heermaneille sekä vapaaehtoistyöntekijöille loistavista kisajärjestelyistä.


Lopputulokset. Vaikea tähän olla muuta kuin tyytyväinen, oma NBU kierrosennätys kasvoi 26 => 35 eli on nyt vähän yli 234 km.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mukana Yle Areena

Pikkujoulu-backyard on nyt Nuuksio pikkujoulu-ultra

1.7.2022 räjähtää taas